Lappi näytti tietä ‒ perhoskuvauksen Odysseia

Tässä perhossivuston osiossa keskitytään Lapin perhosreissuihin vuosina 1987, 1994, 2003 ja 2005, jotka aloittivat perhoskuvauksemme Odysseain. Se on jatkunut ja laajentunut maailman ääriin.

Kaikki alkoi 1970-luvun lopulla, kun neitoperhonen lenteli Etelä-Karjalassa sijaitsevan Tiurun entisen tuberkuloosiparantolan puutarhan keltaisella kallionauhuksella. Oliko ilmasto lämpenemässä, kun vaeltajalla alkoi olla pysyviä kotimaisia kantoja? Ensimmäinen Tari Haahtelan, Olli Marttilan ja Pekka Ojalaisen perhoskirja oli Runon ja rajan perhoset (Recallmed Oy 1985). Hannu Aarnio liittyi ryhmään tuoden mukanaan rikkaan luontotietämyksen. Seuraava kirja, Suomen päiväperhoset (Kirjayhtymä 1990) palkittiin jo Tieto–Finlandialla ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla 1991. Pienempiä oppaita julkaistiin sen jälkeen ja suuremman koon Suomen kiitäjät ja kehrääjät (Kirjayhtymä 1996). Olli julkaisi Suomen päiväperhoset elinympäristössään (Auris 2005) ja hänen aloittamastaan valtakunnallisesta perhosseurannasta (NAFI) kehittyi Kimmo Saarisen ja Juha Jantusen ansiosta kansalaistieteen malliesimerkki. Siitä Kimmo palkittiin WWF:n Panda-palkinnolla vuonna 2022. Toverukset Kimmo ja Juha julkaisivat Päiväperhoset matkalla pohjoiseen (Tibiale Oy 2013), joka varoitti ilmaston lämpenemisestä.

Maailma avartui Suomen, Pohjolan ja Baltian päiväperhosiin (Tammi 2006) ja Eurooppaan, Butterflies of Britain and Europe (A&C Black Publishers 2011). Kirja on käännetty suomeksi, ranskaksi ja espanjaksi ja uudistettu (Bloomsbury Publishing 2019). Harrastuksen monipuolistuminen ja maantieteellinen laajentuminen näkyivät viimeisimmissä kirjoissa, 100 suomalaista perhosta (Gummerus 2019), Perhoskompassi Osa I Kaakkois-Aasia ja Osa II Latinalainen Amerikka (Tibiale Oy 2015, 2022).

Mutta eläytykäämme menneisiin vuosikymmeniin, jolloin kuvattiin diafilmikameroilla ja vanhoilla opeilla. Kuvaamisen tekniikka on mullistunut, mutta seikkailun lumo on aina sama.

Tarin tarinoita perhoskuvauksen alkutaipaleelta

1. Ilomantsin ihme 1987

Karttaperhosen (Araschnia levana) ainoa esiintymä Suomessa vuonna 1987 oli Ilomantsin Kuuksenvaarassa

Ilo alkaa keveytenä jaloista, pulppuaa lämpimänä tunteena pitkin suonia vatsan alueelle, puristaa rinnasta syvän henkäyksen, nousee päähän kuin samppanja, hämärtää näköä ja kohisuttaa korvia.

Karttaperhonen! Istuu nokkosen syvänvihreällä lehdellä tummien pilvien alla. Liikkumatta, hiljaa, hengittämättä, olematta tottakaan. Vatsasta kouraisee ja sydän lyö päänsä rintalastaan kääntyen ympäri. Perhonen hypähtää sentin taivaan äkillisessä valonsäteessä. Se karkaa! Mutta ei, se poseeraa vain eikä tunnu piittaavan kiihkeästä jännityksestä ympärillään.

Antaa kuvata. Kamerat laulavat ensin kauempaa, sitten lähempää ja lähempää, rohkeina, rohkeampina, melkein himokkaina. Nokkospöheikkö on niin tiivis ja korkea, että nenää polttaa. Paljaat käsivarret eivät enää välitä.

Että onkin paikka. Talon takana, melkein lantalassa, hevoshaan vieressä, kuraisen kärrytien varrella, mustaa kuusta, jokunen räkämänty, koivun huitaleita, mitään tekemätöntä pajukkoa. Niittyleinikin keltaista on siellä täällä. Jalat ovat ihan märät risukosta, heinikosta, pursuavasta kurasta. Mutta on muhkea nokkosviidakko, voimakas ja villi kuin sademetsä.

Karttaperhonen on tullut tutkimusmatkalle, noussut idästä rajan yli, kylmän talven ja kuuman kesän maasta, Pohjois-Karjalaan, tähän näin, löytänyt suomalaisen kuuman pisteen, verrattoman nokkoskasvuston Ilomantsista. Ihme se on. Kukaan ei varmasti tiedä, milloin se on kotoaan lähtenyt, rautaesiripun tuolta puolen, ehkä Siperiasta asti. Monta vuotta siitä ei voi olla. Karttaperhonen, kuin pieni nokkosperhonen, mutta sävykkäämpi, kirkkaampi, kuin ruosteenvärinen hyrrä ilmassa. Hiukan jyrkkä se on liikkeissään. Silmän pitää tarkasti seurata, mihin perhonen putoaa.

Siiven takapinnalla rajat ovat kuin valtakunnan kartassa: maat, vedet, isot kaupungit pisteinä ja monivärisinä täplinä. Vain muutama harhautunut perhonen on aikaisemmin löydetty Suomesta. Ja nyt vapaiden vaarojen jylhillä rinteillä, päivän puolella, pieniä populaatioita ehkä useammassa paikassa. Ei sitä uskoisi, ellei näkisi.

Aurinko kiilaa esiin. Tänä kesänä, huonona kesänä, kesänä jolloin aurinko unohti paistaa. Nokkosen vanhoissa sadepisaroissa syntyy sateenkaari. Nyt tuntosarvet värähtävät, siivet raottuvat, muutama tanssiaskel, ja koko kauneus auki!

Valo käy viileästi kuusten välistä, oranssinpunaiset siivet kimmeltävät kuin olisivat irti. Heinäkuun hetki on eikä muuta ole. Helpotus melkein, kun närhi räsähtää ja hevoset haassa kavahtavat laukkaan. Karttaperhonen on piste siristelevissä silmissä. Voimakas ilo on vaarallista.

Vanhan kansan sananlaskuviisaus, A. Poppius 1815

Purohopeatäplän (Boloria thore) harvinaisen alalajin ssp. borealis elinympäristöä vuonna 1987 Tohmajärvellä, joka on noin 70 km Ilomantsista etelään. Lajin tapaa uudelleen vasta kaukana pohjoisessa.

KATSO: