Kreikassa, Poroksella sunnuntaina 23. päivänä kesäkuuta 1968 ‒ päiväkirjamerkinnät

Saavuimme Aeginaan, Pireuksen edustalla sijaitsevaan saareen. Sieltä toisella lautalla Peloponnesoksen kupeessa olevaan Porokseen ajatuksena nähdä Poroksen salmi ja kuolla. Rantakahvilassa söimme armoitetun herkullista mustekalaa, kalamarakista ja maistoimme makoisaa pikkukalaa. Retsina täydensi suussa sulavan aterian. Koko komeus tarjoiltiin pilkkahintaan, 35 drakmaa.

(1) Lääkärinplanttuna Ateenassa, Aghia Sophian lastensairaalassa kesäkuussa 1968. (2) Seikkailusta voipunut seurue viettää juhannusaattoa Ateenan Plakalla. (3) Aeginan uimarannalla. (4, 5) Pireuksen rantaravintola ja mustekalasaalista. (6) Korintin kanava, joka erottaa Peloponnesoksen Kreikan mantereesta.

Poroksen pikkukaupunki kohosi pitkin kukkulan rinnettä suoraan vihreänsinisestä Välimerestä. Matalat, utuiset vuoret häämöttivät joka puolella. Kalastajaveneitä ja vuoroliikenteen lauttoja sekä pikkuisia soutupaatteja oli lyhyessä kivilaiturissa suloisessa sekamelskassa. Mustaksi paahtuneet merimiehet ja vankat kalastajat huutelivat vilkkaasti veneestä toiseen. Rantatiellä myytiin valtavia, kuutiomaisia jääkimpaleita. Jäähdyttelimme niillä käsiämme alkuasukkaiden naureskellessa.

Kiipesimme ylös kukkulalle läpi valkoisena hohtavan kaupungin. Tapasimme ylhäällä ranskalaisen maailmankiertäjän, joka oli kaksi viikkoa maannut palotornin juurella ja oli matkalla Intiaan. Kaveri, Daniel, jenkkipoika kuulemma, istuskeli vähän kauempana hartiat kyyryssä.

Kirjailija Henry Miller ei ollut pahasti väärässä väittäessään Porosta maailman kauneimmaksi salmeksi. Huipulta iskeytyi silmiin panoraama, joka kouraisi vatsasta ja aiheutti aivoissa verenkiertohäiriön. Taivaan laen kirkuvat lokit näyttivät syöksyvän suoraan kohti laskevaa, hiljakseen punertuvaa aurinkoa.

Ranskalainen boheemi katseli tyynenä ihastustamme. Kreikasta on turha hakea lisää maisemia. ”Tuossa on jalkojenne juuressa ja hapantuneissa sieluissanne koko Kreikka, koko sen upea saaristo. Katsokaa kunnes pakahdutte. Nauttikaa kun voitte. Eläkää kun kerran olette elossa. Imekää mieliinne näkymä: mereen heitetyt kivisaaret, vehmas salmi, valkoinen kaupunki jalkojenne alla, häikäisevä kirkkaus ja meren vaihtuva ilme, värit, valot, varjot. Maalatkaa, säveltäkää, kirjoittakaa! Antakaa katoavan tulipallon syöpyä alitajuntaan niin, että muistatte Kreikan joka kerta, kun näette auringon laskevan. Käykää levolle. Sulkekaa silmänne ja nouskaa väreilevän kirkkauden kera kohti loputonta loppua. Hävittäkää mielitekonne ja antautukaa!”

Yritimme valokuvata jotain sellaista, mitä ei voi havaita. Mutta täällä Afrodite, Poseidon ja itse Zeus olivat kanssamme ja riistivät kameroista filmit. Repivät ne kappaleiksi ja paiskasivat tuuleen.

Ranskalainen makasi viltillä ja imi Kreikkaa niin kuin mehiläinen hunajaa, kävi kerran päivässä täydentämässä ranskanleipä- ja viinivarastoaan alhaalla kaupungissa. Saatuaan näkymästä kylliksi hän riensi pois Kreikasta suorinta tietä, pysähtymättä ja sivuilleen vilkuilematta ja jätti palan sielustaan jumalaisen kukkulan ruman palotornin juureen.

Aurinko lipui hitaasti mereen, kuitenkin nopeammin kuin ajatus. Lumottu hetki oli ohi. (Tähän päättyivät päiväkirjan merkinnät sunnuntailta 23. kesäkuuta 1968.)

Henry Miller ja Lawrence Durrell

Myöhemmin luin, mitä Miller kirjoittikaan: ”… if I should ever have the choice of attaining Nirvana or remaining behind to watch over and guide those to come, let me hover as a gentle spirit above the roofs of Poros and look down upon the voyager with a smile of peace and good cheer.” (The Colossus of Maroussi 1941, Marussin kolossi, suom. Pentti Saarikoski, Gummerus 1962).

Toinen kirjailija, Lawrence Durrell oli houkutellut Millerin Porokselle jo vuonna 1939. Salmen kauneus oli pysäyttänyt hänet: “On mahdotonta liioitella tämän Aigeianmeren pienen sopukan viehätystä ja sen tuottamaa riemun tunnetta… Se on onnellisin tietämäni paikka”.

Hampurin lentoaseman kirjakaupassa 2014

Lokakuun 18. päivänä 2014 olen Hampurin lentoasemalla tulomatkalla Marburgista, jossa luennoin von-Behring-Röntgen-Symposiumissa biodiversiteetin yhteydestä terveyteen. On hieman joutilasta aikaa ja kiertelen kirjakaupassa. Silmiin sattuu pieni, pehmeäkantinen pokkari Travels with Epicurus – A Journey to a Greek Island in Search of a Fulfilled Life (Daniel Klein 2012). Turkoosissa kannessa valkoiset talot punaisine kattoineen nousevat sinisestä merestä pitkin saaren rinnettä.

Olen kesästä 1968 ollut kiinnostunut antiikin Kreikasta ja sen tarustosta. Ikimuistoinen harjoittelu Aghia Sophian lastensairaalassa Ateenassa kolmen medisiinarivuoden jälkeen on jättänyt jälkensä.

Daniel Kleinin pikkukirja: Travels with Epicurus (Penguin Books 2012). Kirjan kannessa näkyy Hydran salmi, jonka kuvasin lokakuussa 2012 eli samana vuonna, kun kirja ilmestyi. Alla salmen rannan kukinnoissa lennellyt silomonarkki eli välimerenmonarkki (Danaus chrysippus).

Ostan kirjan ja pian luen sivulta 17: ”Back in the late sixties when mantra of my former professor Timothy Leary, ´Turn on, tune in, drop out,´ reverberated in the zeitgeist, I quit my job writing for television shows in New York and came for the first time to this very place, Hydra. Living on money I have saved, I did nothing for an entire year but sit in tavernas with locals and other dropouts, drink ouzo, chase after women, and stare off into middle distance.”

Daniel… Daniel, ei hemmetti! Sama Daniel, joka kyhjötti Poroksella, Hydran naapurissa juhannusviikolla 1968. Nyt hän kirjoittaa kreikkalaisten filosofien viisauksista sekoittaen niihin omaa elämänkokemustaan. Miten suhtautua vanhenemiseen, miten vanheta viisaasti? Hän on varmaan matkan varrella oppinut minua enemmän, kun hän on seitsemänkymppisenä uudelleen Hydran saarella mietiskelemässä ja seurustelemassa Dimitrin rantakahvilassa kreikkalaisen ystävänsä Tasson ja muiden ouzo-ukkojen kanssa. Ja kirjoittamassa Epicurus–kirjaansa.

Epikuros kiehtoo Danielia. Mieliimme on iskostunut epikurolaisuus, nautintojen nostaminen elämän tarkoitukseksi. Daniel kuitenkin kertoo, että Epikuros eleli hyvin yksinkertaisesti Ateenan liepeillä, pienellä puutarhatilalla hedelmiä ja kasviksia viljellen, syöden yhdessä läheisten kanssa ja keskustellen loputtomasti. Muukalaiset olivat tervetulleita ja heille tarjoiltiin siinä missä ystäville. Ei mitään ylenpalttista, vettä ja leipää, hedelmiä ja tilkka retsinaa. Epikuros sanoi, että mikään ei ole tarpeeksi ihmiselle, jolle tarpeeksi on liian vähän. Osasivat he olla hiljaakin. Yhteinen hiljaisuus on todellisen ystävyyden merkki. Emmekä pelkää kuolemaa, koska kun olemme, kuolema ei ole tullut, ja kun kuolema on tullut, me emme ole. Elämän poissaolo ei ole paha, kuolema ei ole yhtään hälyttävämpää kuin olemattomuus ennen syntymää.

Vanhenevan Danielin mielestä jenkkien idea pysyä aina nuorena keinolla millä hyvänsä (forever young) on mieltä vailla. Hän kertoo juttua vanhenemista pelkäävästä miehestä, joka treenaa hullun lailla ja elää mahdollisimman terveellisesti. Mies näyttäkin treenatulta, ruskettuneelta ja sileältä. Erään kerran hän pomppaa treenisalilta kadulle ja jää äkkiarvaamatta bussin alle. Voi hyvä jumala, miten voit tehdä minulle näin! mies huutaa. Jaa..a, minä en tunnistanut sinua.

Muutkin filosofit kuin Epikuros askarruttavat Danielia, kuten Martin Heidegger, joka tekee kaikista kysymyksistä vaikeimman. Miksi asioita on ennemmin kuin että mitään ei olisi (Why are there things that are rather than nothing). Mitä oleminen ylipäätään on ja mitä merkitsee se, että jotakin on. Edes pääsiäisillallinen ja pullollinen pihkaviiniä Tasson ja Sophian talon sisäpihan öljypuun alla ei anna vastausta. Yhtä vähän kuin filosofian opiskelu Harvardissa. Mutta Daniel on otsikoinut luvun On the holiness of ordinary ja pyytää olemaan läsnä William Blaken sanoin.

Entä hengellisyys? Pikkuisen filosofiaa kuljettaa mieltä kohti ateismia, mutta syvällinen perehtyminen kohti uskonnollisuutta. Tiede ja sen menetelmät eivät voi ratkaista elämän mysteeriä.

Daniel on selvillä kreikkalaisten talousahdingosta, mutta kertoo kuinka monet ateenalaiset, eläkeläiset varsinkin, ovat palanneet kotikyliinsä, maaseudulle ja saarilleen, ja aloittaneet taas pienimuotoisen viljelyn. ”Here you can go a week without spending a single euro. You get fresh food from your farm and if you need something extra, like olive oil for example, you can get it from a fellow farmer.” Kuulostaa paluulta epikurolaiseen puutarhaan.

Daniel palaa kotiin, Massachusettsiin ja pyytää vaimoltaan lupaa tulla vanhaksi. Vaimo naurahtaa lempeästi.

Kreikassa, Hydran saarella

Yövymme Hydrassa lokakuussa 2012, samana vuonna kun Danielin kirja ilmestyy. Silloin en vielä tiennyt kirjasta. Hydra on uskomattoman kaunis. Ei ihme, että mm. Leonard Cohenilla oli siellä talo, ja amerikkalaisten televisio-ohjelmien käsikirjoittaja Daniel Klein vietti nuorukaisena siellä melkein vuoden ja palasi nyt filosofoimaan vanhuudesta. Autot on saarella kielletty. Ei mitään moottorien ääniä. Aaseilla ja hevosilla pääsee, ja apostolinkyydillä.  Satama-altaalla kuuluu kavioiden kopsahtelua ja tuoksahtaa lämmin lanta. Salmen rannalla lentelee tulenpunaisen välimerenmonarkin lisäksi liuta muita päiväperhosia (ks. alla). Auringon pehmeä lämpö korostaa iltapäivän levollisuutta.

Hydran satama lokakuussa 2012. Saarella moottoriajoneuvot on kielletty, pyörillä, aaseilla ja apostolinkyydillä liikutaan.

Alla Hydran ja Peloponnesoksen itäisen rannan myöhäsyksyn perhosgalleriaa. Peloponnesoksesta erottavan salmen molemmin puolin kukkivilla penkereillä lentelee toistakymmentä päiväperhoslajia.