Kevät ja alkukesä
Kun ensimmäiset koristekasvit puhkeavat keväällä kukkaan, ilmestyvät myös päiväperhoset puutarhaan. Ensimmäisinä ehtivät aikuisina talvehtineet lajit, kuten nokkosperhonen, herukkaperhonen, neitoperhonen ja sitruunaperhonen. Hieman myöhemmin aloittavat lentonsa kotelovaiheessa talvehtineet ja vasta keväällä kuoriutuneet lajit, paatsamasinisiipi ja kangasperhonen.

Keväisen puutarhan näyttävimpiä kukkakasveja ovat erilaiset narsissit. Ne eivät ole erityisen hyviä mesikasveja, mutta monet kevään perhosista lepäilevät mielellään suurilla ja värikkäillä kukilla. Alla vasemmalla kangasperhonen, oikealla sitruunaperhonen



Idänsinililja (Scilla) on saanut vieraakseen kangasperhosen (vas.), kevättähti (Chionodoxa) nokkosperhosen


Lanttuperhonen palloesikon (Primula) kukinnolla



Paatsamasinisiipi kevätkaihonkukalla (Omphaloides verna)
Kesä – heinäkuu
Keskikesän puutarhassa kukkatarjonta on runsaimmillaan. Kevätperhosten lennon loputtua puutarhassa voi nyt nähdä uusia sinisiipilajeja, hopeatäpläperhosia, kultasiipiä, lanttuperhosia ja monia muita. Suomen hieman yli sadasta päiväperhoslajista noin nelisenkymmentä lajia vierailee säännöllisesti tai aika ajoin puutarhan koristekasveilla. Lisäksi puutarhan perhosbaari vetää puoleensa suruvaippoja ja häiveperhosia, jotka eivät käy yleensä kukilla.


Metsän reunaan perustetun puutarhan koristekasvit saattavat vetää puoleensa perhosia jotka normaalisti kuuluvat metsälajistoon. Kuvassa tummapapurikko myskimalvan (Malva moschata) kukilla

Ritariperhonen ruiskaunokilla

Ketohopeatäplä harjaneilikalla (Dianthus barbatus)

Tummapapurikko

Hopeasinisiipi

Keisariviitta kaunopunahatulla (Echinacea)

Kaaliperhonen harmaakäenkukalla (Lychnis)

Lanttuperhonen mäkimeiramin (Origanum vulgare) kukinnolla, oikealla karttaperhonen


Ketohopeatäplä harmaakäenkukalla

Pikkukultasiipi


Elo – syyskuu
Loppukesällä puutarhan perhoselo on vilkkaimmillaan. Jos kesä on ollut perhosille suotuisa, uuden sukupolven tuoreita perhosia on runsaasti. Keväällä puutarhassa nähtyjen aikuistalvehtijoiden, nokkosperhosten, herukkaperhosten ja neitoperhosten jälkeläiset ovat nyt liikkeellä. Ne käyvät ahkerasti kukilla tankkaamassa ennen talvipiiloihinsa siirtymistä. Joukossa on runsaasti myös kesänviipyjiä, amiraaleja ja ohdakeperhosia. Hyvällä onnella voi päiväperhosten seurana nähdä harvinaisen etelänpäiväkiitäjän.


Nokkosperhosia syysasterilla (Aster), ohdakeperhonen syysmaksaruoholla (Sedum spectabile)

Viitapihlaja-angervo on houkuttanut puoleensa neitoperhosen, herukkaperhosen ja amiraalin. Kuva: H.Pörsti

Neitoperhonen päivänhatulla (Rudbeckia)

Herukkaperhonen auringontähdellä (Telekia)




Erilajiset nauhukset (Ligularia) ovat loppukesän perhosmagneetteja. Alakuvassa kallionauhuksella kymmenittäin sitruunaperhosia, ylhäällä amiraali. Oikealla keskellä harvinainen jalavanopsasiipi




Vasemmalla harvinainen etelänpäiväkiitäjä syyssyrikan (Buddleja) kukinnolla, oikealla amiraali
Perhospuutarha yöllä
Puutarhan koristekasvit houkuttavat tuoksullaan myös yöllä liikkuvia perhoslajeja. Erityiset kiitäjäperhoset ja eräät yökköslajit tulevat mielellään puutarhakasvien kukinnoille. Tunnettuja perhoshoukuttimia ovat syreenit, tuoksukuusamat, varjoliljat ja koristetupakat.


Kiitäjäperhoset työntävät pitkän imutorvensa kukan mesilähteeseen räpyttämällä paikallaan ilmassa. Kuvassa hormakiitäjä varjoliljan kukalla

Horsmakiitäjä varjoliljalla

Pikkukiitäjä mäkitervakon kukilla


Kaapuyökkönen saapumassa koristetupakan kukalle