”Come on, you have all the stuff? Jump in, let´s go, lot of butterflies, big blue butterflies.”  Paraguayn Ratti on punaisessa ruutupaidassaan  myöhässä. Eteläisessä Brasiliassa asioilla on aikataulunsa, ei sama kuin meillä. Avolavainen neliveto-Toyota jyrähtää punaiselle lateriittitielle. 

Paraguayn raja ei paljoa pidättele, olemme lieriemme varjossa niin kauhtuneen näköisiä, ettei passia kysytä. ”Small farm here nearby, we will stop there to get some sacks of seeds, 30 minutes.” Ratti on paraguaylainen lääkäri, joka työskentelee Asuncionissa. Vaatimaton, mukava veikko.

Konkistadorin näköinen Martti, joka on suomalaisista vanhemmista, mutta brassimpi kuin kuin brassit itse, kertoí etukäteen. ”Ratin suku omistaa puolet maasta. Kun lentokone laskeutuu Asuncioniin, limusiini lipuu suoraan laskusillalle, kukaan ei kysele mitään.” Okei, Martti panee omiaan, Ratti vähättelee: ”Not more than 10 000 hectares, it is nothing, my grandmother has 200 000 hectares, but there are a lot bigger farms”.

Brasiliasta Paraguayn puolelle

Heti rajan takana on rajattomasti roskaa. Ciudad del Esten vapaakauppa-alue, ennen Stroessnerin kaupunki. Nimi muutettiin, kun diktaattori kuoli. Monet natsit piilottelivat hänen suojissaan, Mengeleä myöten. Hänen luunsa on kaivettu ylös ja tunnistettu, ei kuollut luonnollisesti vaan hukkui uimareissulla.

Elektroniikkaa ja kodinkoneita pursuaa yli äyräiden, 60 % halvempaa kuin Brasilian puolella, ja ostajat ryntäävät kuin heinäsirkkalaumat. Vain muutama vihreä puu kadun vieressä, kulkukoirat tonkivat pakkausjätteitä, tuuli kuljettaa pahvia ja styroxia pitkin katuja.  Mustaan, hopealla heloitettuun häränsarveen laitetaan vihreää purutöhkää ja vettä, Ratti tarjoaa imettäväksi täkäläistä teetä, herva mattea. Imaisen kohteliaasti ilman intohimoa.            

Lokakuussa 1994 valtavat karjalaumat, ruohottuneet aukeat ja soijaviljelmät hallitsevat maisemia Brasilian ja Paraguayn raja-alueilla. Kollega ja myös suurtilallinen ”Ratti” imee herva mattea. Hän on suojellut tiukasti 80 hehtaaria metsää. Sieltä löytyykin perhosia, kuten rusotähystäjä (Junonia evarete). Joel saa mahdollisuuden ratsastaa, mutta satulasta ei ole tietoakaan.

Pikkutilalla on helvetin kuuma. Ratti puhuu käsittämättömiä varjoisessa katoksessa istuskelevien intiaanien kanssa, jotka hoitavat tilaa. On puolipäivä. Poika tuo kaksi ruskeaa ratsua, Ratti ponnahtaa toisen selkään ja houkuttelee Joelin kokeilemaan toista. Satuloita ei käytetä. ”Jahuu”, Ratti kirmaa kierroksen, hanhet tööttäävät peloissaan ja koreat kukot saavat kannukset alleen. Sinne putoavat aurinkolasit pitkään ruohikkoon. Intiaanipoika etsii niitä kuin hidastetussa filmissä soitellen samalla huuliharppua. Löydän pusikosta upean keltaisen nymphalidin ja toisen, jonka hillityn sinisissä takasiivissä on kahdet silmätäplät. Tulee mieleen sininen riikinkukko, tarkistan myöhemmin, rusotähystäjä (Junonia evarete).

Afrikkalaisen ruohon siemeniä säkkikaupalla lavalle. Saamari, Paraguayssa kasvaa miljoona hehtaaria afrikkalaista pitkäruohoa miljoonille seebuille! 

Automme saavuttaa trukkeja, joihin on kasattu kuuden metrin kekoja trooppisten puiden jättimäisiä runkoja.  ”250 kilometers to that direction and 150 km to the other, all the forests have been cut down here 20 years ago”, Ratti näyttää silmänkantamatonta vihreänpunaista kumpuilevaa kenttää, jossa metrin-kahden korkuiset kivikovat termiittikeot seisovat harvakseltaan kuin sotilaat.

Mutta hävitys jatkuu, kaskisavut nousevat paikoin. Karjalaumat täplittävät maiseman valkoisina pisteinä horisonttiin asti. Siellä täällä vihreitä soijapapu- ja sokeriruokoviljelmiä, kellertävää maissia, suuria soijasiiloja.

Ratilla on jalka melkein auton konehuoneessa, pitelen kauhukahvasta kiinni. ”Relax my friend, I know the road, only a few hundred killed here every year, trucks drive like hell”, Ratti lohduttaa. Tie on unettavan suora, tunti kuluu.

Suojelumetsä

Ganadera Maria Lourdes, Ratin toinen tila, jota myös yksi intiaaniperhe hoitaa. Farkkuhousuinen nuorukainen avaa portin, hyppää lavalle ja tunkee machete-veitsen selän taakse vyöhön. ”To the forest”, Ratti huikkaa. Poika ymmärtää käskyn millä kielellä tahansa, mustanpuhuvaa naamaa ei juuri näy leveän nahkalierin alta. Jännitys tihenee. ”I thought it was so beautiful, so much flowers and huge trees. And butterflies. I did not want to destroy it, only 80 hectares. I come here just to wander around, it make me feel good, kind of relex. These people think I am crazy, it is good land for the cattle, why not use it, they ask.”

Nyt on machete tarpeen. Viidakkotie on melkein kasvanut umpeen. Eilen satoi rajusti. Ruskeassa muteikoissa on joukko sinapinkeltaisia perhosia. Veri alkaa tykyttää suonissa. Täällähän on perhosia joka paikassa!  Ja siinä samassa ensimmäinen taivaansiipi, morpho! Jumalaisen sininen, kämmenen kokoinen perhonen. Ja lisää morphoja, macheten iskujen pölähdyttämiä morphoja, jotka sukeltavat polulle tiheiköstä, suurten kanoottipuiden varjosta, ohi rungossa kasvavien valkoisten orkideankukkien. 

Hannu tähtäilee kameraansa metsässä ja osuu upeaan täpläperhoseen, punanauhakapteeniin (Anartia amathea). Harmaan puun rungolle, melkein näkymättömiin ja tyypillisesti pää alaspäin singahtaa harmoritisiipi (Hamadryas februa). Keskelle polkua lennähtää Etelä-Amerikan upeimpia perhosia, sankaritaivaansiipi (Morpho achilles), joka nostaa pusikossa siivet pystyyn ollakseen mahdollisimman huomaamaton.

Ratti on oikeassa, tämä on oikea morphometsä! Ne lentävät laiskan näköisesti raskailla siivillään, metrin parin korkeudessa, vain vähän mutkitellen tai korkeutta vaihtaen. Hannu halvaantuu paikalleen, katselee kuin hypnoosissa, kamerakassi valahtaa maahan, haavi on turha. Intiaani kyykistyy pensaikon varjoon ja jättää veitsen heiluttamisen. Ratti pyyhkii hikeä. Joel siristää silmiään. On päivän kuumin hetki. Äänetön hetki jossain Paraguayssa, sattuman säästämässä metsänsirpaleessa. Pyhät jättiläispuut nousevat ylös kannattamaan temppelin syvänvihreää kattoa, liaanien, epifyyttien ja ilmajuurten muodostamaa kattoa. Järjettömän näköinen banaaninokka, tukaani vilahtaa valon ja varjon mosaiikissa, mutta vasta mölyapinalauma särkee lumouksen. Kameroille tulee kiire.      

Pitkäsiipiset helikoniat tanssivat polulla, jykevät paksupäät pyrähtävät lehdeltä toiselle. Suuret papilionidit, ritariperhoset pyrkivät latvuksiin. Ritisiivet kieppuvat kaikkialla ja ritisevät lennossa, siitä nimi cracker tai ”click” butterflies. Ne tekevät sen iskemällä ja hankaamalla takajalkoja takasiipien alapintaan. Intiaani väittää, että hän näkee miten se tapahtuu. Pysähdys aina rungolle pää alaspäin. Naaras hakee köynnöskasvin Dalechampian lehtiä laskeakseen niille munansa yhden kerrallaan. Muurahaiset, hämähäkit, ampiaiset ja sienet iskevät muniin heti kiinni. Jos niin ei tapahtuisi, toukka-armeijat ruotisivat hennot köynnökset hetkessä.

Polku haarautuu ja Hannu häviää jonnekin. Ratti huolestuu: ”All the paths look the same, you get lost very easily”.  Huhuilemme Hannua, ja mies sukeltaa vähän ajan kuluttua vaatteet ja haavi täynnä piikkejä, okia ja liimamaisia siemeniä. Vaaleiden housujen polvet ovat tiilenpunaisessa lateriittisavessa, mies on likomärkä hiestä. ”Yritin ihmeellisen punaista perhosta, mutta morpho lensi haaviin”, Hannu huohottaa ja kaivaa repustaan vesipullon. Hän näki punanauhakapteenin (Anartia amathea), loisteliaan täpläperhosen. Miksi se pöyhkeilee tulenpunaisella puvullaan, vaikka koeolosuhteissa naaraat hyväksyvät mustankin koiraan? Sitä mietin, kun huomaan viereiseen kukkaan tehokkaasti naamioituneen vihreänvalkoisen rukoilijasirkan napanneen etujalkojen pihteihin samaisen amathean, jolta puuttuu pää. 

Lepäämme metsäaukiolla, jossa kasvaa valtavia mahonkeja ja erilaisia mimoosapuita. Yhtäkkiä intiaani singahtaa kuin jousi ja väläyttää veistä pään päällä, halkaistu morpho leijaa  jalkoihin, sankaritaivaansiipi (Morpho achilles). Tämä morpho on viisitoista päivää kotelossa, josta se vapautuu oikean hetken koittaessa muutamassa sekunnissa. Viivyttely olisikin kohtalokasta. Aamupäivällä lentää aktiivisesti, iltapäivällä mieluummin imee herkullisia nesteitä maahan pudonneista mädäntyvistä hedelmistä. Toukat odottavat pimeyttä ennen kuin uskaltautuvat etsimään Leguminosae-heimon kasvien lehtiä.

Kuka nyt perhosista on kiinnostunut?

Vanha intiaani tulee metsän reunaan autolle. Vanha ja nuori pajattavat ja viittilöivät keskenään. Ratti kääntää: ”They don´t understand, how you men from far north come here for butterflies, are they of some value, we can get as many as you want, no problem, but why, birds maybe or monkeys, but butterflies?, this forest is nothing special”. Nuori intiaani on vaivihkaa lainannut haavia ja tulee ylpeänä näyttämään. Ja toden totta, haavissa on iso pöllöperhonen, Caligo! 

Toyotan lavan pohjalla on kymmeniä perhosia tökkimässä ruostetta imukärsällään, niitä istuu rivissä myös lavan reunalla. Nuorukainen avaa laidunta rajoittavan portin. Viimeisen morphon sini välähtää valkohehkuisessa auringossa. Tämä metsä on tuhoon tuomittu.