Julkaistu Allergia, Iho & Astma -lehdessä 4/2020. Teksti Tuija Siljamäki, yläkuvat Petri Blomqvist, kuvat alla Juha Jantunen.

Pienet ystävämme

Milloin viimeksi kohtasit ötökän? Piditkö sitä ystävänäsi? Yhä useampi on alkanut ymmärtää, että oma hyvinvointimme riippuu ötököiden hyvinvoinnista.

Kolmisoppisen järven rannalla parveilee kymmenittäin perheitä. Monilla lapsista on kädessään suurennuslasi ja läpinäkyvä purkki. Yksi heistä on Tove, 7. Hän on tullut Ladun Majalle äitinsä Terhin kanssa. On alkamassa Keski-Suomen Allergia- ja astmayhdistyksen ja Jyväskylän latu ry:n järjestämä ötökkäkoulu.

Pian tutkija, biologi Juha Jantunen Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutista johdattaa ensimmäisen ryhmän jylhään kuusimetsään avautuvalle luontopolulle. Hän on varustautunut jahtiin isolla, tiheäsilmäisellä haavilla ja läpinäkyvillä purkeilla.
Syyskuun puolivälin sää ei ole enää paras mahdollinen ötökkäjahtiin, koska alkaa olla jo viileää. Monet ötökät valmistautuvat jo talveen, muun muassa etsimällä suojaisan talvehtimispaikan ja kehittämällä jäätymisenestoaineita elimistössään. Toisaalta myös lumen alta otuksia löytyy, kunhan tietää, mistä etsiä.
Seisahdumme polun viereen.
– Täällä on joka puolella ötököitä, vaikkei niitä näy. Missä ne voisivat olla? kysyy Juha Jantunen.
Sammalten alla, kasvillisuuden seassa, kaarnan alla, vastataan.
– Kaikilla hyönteisillä on toukkavaihe, ja ne ovat kovia syömään. Pitää olla paljon ruokaa. Ne syövät marjoja, kasvien lehtiä, sammalia, jäkäliä. Monet niistä tykkäävät lahopuista.

Jantunen kääntää suuren kiven. Maaperästä paljastuu melkoinen vilinä. Yleensä kivien alla viihtyvät tuhatjalkaiset, siirat ja kovakuoriaiset. Muutkin kääntelevät kiviä. Se onkin hyvä keino saada kosketusta maaperän mikrobeihin.
Iso osa ötököistä tekee silmänräpäyksessä katoamistempun.
– Hyönteisillä on paljon vihollisia, kuten linnut, päästäiset, hämähäkit ja petohyönteiset, jotka syövät niitä. Siksi ne pujahtavat nopeasti piiloon.
Kas, tuossa on punainen samettipunkki. Ne ovat vaarattomia metsän asukkeja, Jantunen kertoo. Toisen kiven alta paljastuu liero.
Näin syksyisin ötököitä löytyy kuitenkin parhaiten heinikoista haavilla. Juha tömpsöttää haavia polunvarren heinikossa ja pusikossa. Sitten katsomme, mitä haaviin jäi. Hämähäkkejä, kärpäsennäköisiä siivekkäitä ja kaskaita, jotka loikkaavat saman tien karkuun.
Haavista löytyy myös torakka. Joku sanoo ”hyi!”, mutta Juha Jantunen kertoo, ettei metsätorakoista ole mitään harmia kenellekään. Myös useita pitkulaisia heinäluteita haavista löytyy.

Monet ötököistä ovat niin pieniä, että niitä pitää tutkia mikroskoopilla. Sisällä Ladun Majalla Juha ravistaa haavista mönkiäisiä tottuneesti petrimaljoihin, jolloin niitä on helpompi katsoa mikroskoopilla.
Seela, 8, on myös innokas ötökkäharrastaja. Hän näyttää Tovelle, miten mikroskooppia voi tarkentaa ja auttaa pitelemään petrimaljaa linssin alla.
– Ne juoksee! valittaa Tove.
– Niin, ne on eloisia kavereita, Jantunen naurahtaa.
Hänellä on varalta myös hiljaisempia kavereita, jotka ovat käyneet pakastimessa. Mikroskoopin alle vaihdetaan alustaan kiinnitettyjä hyönteisiä.
– Oo, hämppis, huudahtaa Tove.
– Eikö ookkin jättimäinen? Seela ihmettelee.
– Montako silmää löydätte? Ja katsokaa myös, millaiset suut ja jalat niillä on, Jantunen kehottaa tutkimaan.

Hyppyhämähäkki, kärpänen, metsätorakka ja lude.

Juha Jantunen ei yllättynyt, että metsästä saatiin haavillinen hyönteisiä saaliiksi: yli kaksikymmentä lajia.
– Vaikka on kuinka kylmä, ei tarvitse olla montaa neliötä heinikkoa, niin aina löytyy lukuisia lajeja. Suomessa on enemmän luontoa jäljellä kuin tiheämmin asutetuissa maissa. Meilläkin lajisto kuitenkin köyhtyy. Niittyjen häviäminen ja metsänhoito yksipuolistavat luontoa. Jantusen mukaan juuri siksi myös ihmisen oma, yksilöllinen mikrobikanta köyhtyy. Luonnossa liikkumalla jokainen meistä voi kuitenkin yrittää puolustaa myös oman henkilökohtaisen ”biosfäärinsä” monimuotoisuutta.
Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti on tutustuttanut lapsia ötököihin erilaisin ötökkäkouluin jo 2000-luvun alusta. Näin luonto tulee tutuksi ja turvalliseksi paikaksi, jolloin siellä tulee liikuttua aikuisenakin. Tosin Jantunen on huomannut lasten suhtautuvan yleensä muutenkin ötököihin ennakkoluulottomasti ja innokkaasti. Kammot ja inhot tulevat aikuisilta.

Tove kertoo tutkivansa ötököitä aina vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa retkeillessään. Hänestä olisi kiva aikuisenakin tutkia ötököitä, joten ehkä hänestä tulee biologi.
– Tykkään ihan kaikista eläimistä! Haluan jopa kastemadon lemmikiksi. Ne on söpöjä! sanoo Tove.
Lopuksi kaikki tutkimuksia varten pyydystetyt ötökät vapautetaan luontoon jatkamaan hyviä töitään.