Andrewn amnesty ihmisille ja perhosille

New York, Greenwich, Morton Street

New Yorkin Greenwich Village, Pink Tea Cafe, vaaleanpunaiset seinät, mustavalkokuvia vanhoista jazzareista ja vaahterasiirapin imelä tuoksu. Pannukakkua saa mustikoilla. Mustalla tarjoilijalla on pannukakkunenä. Keskiviikkona, kaksi päivää sitten, Ed Klein, liikemies ja mestariverkostoituja piti kahden tunnin monologin.

Nyt on Andrew Blanen vuoro kertoa juttuja. ”Poliisi yritti pysäyttää Whitneyn äitiä, kun tämä ajoi lautalle 20 minuuttia etuajassa. Ei voida lähteä vielä, kapu sanoi. Kyllä voidaan, mutsi komensi, omistan tämän lautan!”

Mutta Andrewn kaverin Edin kertomus on vailla vertaa. Kuunnellaanpa.

Andrew Blane työhuoneessaan New Yorkin Greenwichissa, Morton Streetilla 1999. Pink Tea Cafen seinät on koristeltu vanhojen jazzareiden mustavalkokuvilla. Oikealla ollaan kesässä 2017, Andrew ja Jaana Tarin ja Ullan kanssa Inkoon kesäpaikassa.

Edin monologi

Atomifyysikko Andrei Saharov esittää jo vuonna 1973, että Neuvostoliitto pitää korvata jollain uudella järjestelmällä. Vuonna 1977 Saharov kirjoittaa Jimmy Carterille avoimen kirjeen ihmisoikeuksista.  Sen julkaisee Chronicle Press. Kun Saharov asettuu vastustamaan Afganistanin sotaa, Brežnev lähettää hänet sisäiseen maanpakoon Gorkiin 1980. Hänet leimataan toisinajattelijaksi, dissidentiksi.

Kun Mihail Gorbatšov soittaa 1986, kyseessä on historiallinen hetki. Virallinen Neuvostoliitto hyväksyy opposition. Saharov on kävelyllä ja vartijat tulivat hakemaan puhelimeen. Tärkeä puhelu Moskovasta. ”Professori Saharov? Miten voitte, eiköhän olisi paras palata entisiin tehtäviin Moskovaan.” Sisäinen karkotus on päättynyt.

Saharov julkaisee perussanomansa jo 1968 Reflections of Progress, Peaceful Coexistence and Intellectual Freedom, joka käännetään 18 kielelle. [The division of mankind threatens it with destruction ― Intellectual freedom is essential ― Dangers ― The threat of nuclear war ― Vietnam and the Middle East ― International tensions and new principles ― Hunger and overpopulation (and the psychology of racism) ― Pollution of environment ― Police dictatorships ― The threat to intellectual freedom ― The basis for hope ― Peaceful competition ― A four-stage plan for cooperation ― A summary of proposals.]  

Karel van het Reve julkaisee tekstin ensimmäisenä Hollannissa, sitten New York Timesissa on kuusi sivua. Saharov ei voi lähettää karkotuspaikasta postia ja teksti saadaan länteen niin, että Reve puhuu sen puhelimessa Amsterdamiin. KGB ei ymmärrä, vaikka kuuntelee.

Vapautumisen jälkeen Saharovista tulee Gorba-fani, ”Saharov was prepared to cooperate with Gorba”. Saharov ei pidä lopulta niin tarkasti prinsiipeistä kiinni pelastaakseen valtion. Gorba on kiinnostunut ihmisoikeuskysymyksistä, joiden puolesta Saharov taistelee.

Neuvostoliiton tiedeakatemia asettaa Saharovin saman tien ehdolle parlamenttiin. Hän saa tilaisuuden puhua televisiossa 12 kertaa, mistä seuraa arvostelua ja kateutta. Eihän hän ole parlamentin jäsen eikä kommunisti!

Saharov valitaan ja hän alkaa puuhata uutta perustuslakia. Hän haluaa tehdä osavaltioiden liiton toivoen kuitenkin, että Neuvostoliitto pysyy kasassa. Maa jaettaisiin neljään osaan, neljään tasavaltaan. Saharovia arvostellaan rajusti, vaikka kyseessä on pelkkä luonnos. Gorba ehdottaa Union of Sovereign States pyrkien myös säilyttämään Neuvostoliiton. Union of Soviet Socialist Republics ei koskaan toteudu vaan Neuvostoliitto hajoaa käsiin 1991. Jo ennen Gorbaa, Juri Andropov yrittää uudistaa taloutta, mutta kuolee munuaisten vajaatoimintaan. Andropov pelkää dissidenttejä, mutta on älykäs ja hänellä on perspektiiviä. Vielä 1969 hän oli KGB:n päällikkö. Primakov, Stepashin ja Putin, kaikilla on KGB-tausta. Heillä on sama ajatus: ”Kiinalainen vaihtoehto” – vahva valtio, uudistunut ekonomia. Markkinasosialismi, jota valtio hallitsee, mutta taloutta pitää vapauttaa. Jeltsin on ammattimainen poliitikko, joka on yrittänyt toimia liberaalisti.

Kansojen itsenäisyyskysymys on vaikea. Miksi pienelle kansalle pitää antaa itsenäisyys?  Ed vastaa omaan kysymykseensä: ”Miksi ihmisten lukumäärän pitäisi siihen vaikuttaisi? Antakaa ihmisten valita. Siten kansat haluavat vapaaehtoisesti pysyä Unionissa.”

Ihmisoikeudet nousivat Neuvostoliiton poliittiselle agendalle ja Saharov halusi erityisesti muuttaa artiklan, jossa määritetään ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet. Mihail Gorbatšov oli samaa mieltä. Ihmisoikeudet saatiin lakiin, mutta niitä vesitti klausuuli, että ne eivät saa sotia Neuvostoliiton etua vastaan.

Jännitys, stressi ja taistelu duumassa tappavat 68-vuotiaan Saharovin sydänkohtaukseen 14. päivänä joulukuuta 1989. Sitä ennen on pienempi halvaus, joka aiheuttaa parin päivän sekavuuden. Mutta Saharovin ihmisoikeusajatukset näkyvät Venäjän federaation perustuslaissa vuodelta 1993. Kyseistä artiklaa muutetaan niin, että kommunistien yksinoikeus poistuu.

Edin mielestä Saharovilla ei ole puhujan ääni vaan ”a high voice”, ja kerran hän kimittää duumassa venäläisten pommittavan omia joukkoja. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

Hautajaiset ovat mammuttimaiset, 110 000 ihmistä on mukana, myös Ed. Kolmet hautajaiset: 1) tiedeakatemia, Gorba ja politbyro, 2) fyysikot, 3) koko kansa. ”Awful, cold rain.” Kymmenentuhatta ihmistä marssii pari mailia.

Gorba tekee pahan virheen, kun ei järjestä avoimia presidentinvaaleja. Hän voittaisi ilman muuta ja saisi kansalta valtakirjan, joka jää puuttumaan. Hän pelkää turhaan häviötä ja on vanhan ajattelun sitoma. ”As long as you please politbyro, you do not have to mind the people.” Gorba haluaa kommunistien johtavan.

Saharoville Nobelin rauhanpalkinto 1975

Vuonna 1975 Saharoville myönnetään Nobelin rauhanpalkinto, mutta neuvostojohto asettaa hänet matkustuskieltoon. Johto on palkinnosta käärmeissään.  Palkinto on historiallinen, koska ensimmäistä kertaa se myönnetään ihmisoikeustyöstä.

Vaimo Jelena Bonner ei saa kutsua palkinnon luovutukseen, mutta Ed Klein käyttää suhteitaan ja niinpä Jelena ottaa kuin ottaakin palkinnon vastaan 10. joulukuuta. Oslo on pimeä ja synkkä. Sataa rotkottaa. Ed on mukana. Hän myös rahoittaa emigranttien ja dissidenttien julkaisutoimintaa lännessä ja on perustanut pienen kustantamon, Chekhov Publishing House. Se julkaisee muun muassa 1970 Joseph Brodskyn (ks. edempänä) A Stop in the Desert.

Saharov on rationaalinen luonne, atomifyysikko, vain Jelenan suhteen irrationaalinen! Hänen mielisanansa on ”constructive”. Vaikuttaakseen päättäjiin on: 1) tiedettävä asiansa (faktat), 2) on oltava pääsy päättäjien piireihin, puheille, ja 3) on oltava valmis ehdotus laiksi tai asetukseksi hyvin yksinkertaisena. Poliitikot eivät viitsi vaivaantua. Saharov on positiivisella tavalla opportunistinen luonne. ”Ripeness is all” (ajoitus ratkaisee, Shakespeare, kuningas Lear). Vaikka on järki-ihminen, Saharov toimii vaistonvaraisesti. Hän on hyvin rehellinen, sanoo vain sen mihin oikeasti uskoo, mutta ei sano kaikkea, minkä tietää. Saharov on keskeisesti kehittämässä ensimmäistä vetypommia, jonka nimi on Joe 4. Kerran Ed kysyy: ”Minkälainen pommi?”. Saharov ei vastaa. Ensimmäinen pommi räjäytetään 1953. Asiantuntijoiden mukaan venäläisten pommi on parempi kuin amerikkalaisten. Saharov saa arvonimen ”sosialistisen työn sankari”.

Saharov on perivenäläinen ja näyttää siltä. Patriootti. Ei joudu armeijaan, koska on sydämentahdistin nuoresta saakka. Ei juo alkoholia. Ei tykkää tupakasta, hankkii nikotiinipurkkaa Jelenalle, joka vaan jatkaa tupakointia sydämen vajaatoiminnasta huolimatta. Jelena ryhtyy myöhemmin johtamaan Saharov-säätiötä ja elää 88-vuotiaaksi.

Venäjän ongelma: intelligentsia on etääntynyt niin johtajista kuin kansasta. Pitää olla ”constructive”. Intelligentsialla on todellisuutta vääristävä lasit. Ed muistaa, kuinka Moskovan rautatieasemalla 1956 työläiset uhoavat: ”Me saamme teidät intelligentit vielä!”

Saharov aloittaa melkein 1000 sivua käsittävien muistelmien kirjoittamisen jo ennen Gorkiin karkottamista. Suurin osa on kirjoitettu Gorkissa, jotain vielä Moskovassa. Versioita on useita, mutta lopullinen versio julkaistaan vasta 1990 kuoleman jälkeen, mikä on Edin mukaan hänen vikansa. Hän hidastaa julkaisemista, koska ajattelee sen aiheuttavan vaikeuksia Gorkissa, jossa kirjoittaminen pitää salata. Tytär on naimisissa Jefrimin kanssa, joka toimii postilaatikkona. Useamman kerran vartijat vievät osia käsikirjoituksesta ja Saharov joutuu kirjoittamaan uudelleen ja uudelleen. Chekhov Publishing Corporation julkaisee muistelmat venäjäksi nimellä Vospominaniya.  Richard Lourie tekee ensin pikakäännöksen englanniksi. ”Lot of problems with the translation, for example Chapter 18 was so professional.”  Newyorkilainen kustantamo Alfred A. Knopf julkaisee järkäleen lopulta englanniksi, Memoirs. Saharov kirjoittaa kaikin konstein, mutta lopulta myös tietokoneella ja lähettää levykkeen Edille.

Andrew nauraa ja tarjoaa pannarin

Andrew ei ole monologin aikana paljon puhunut, mutta pistänyt sentään väliin aina jonkun kommentin, vuosiluvun tai muistelon. Mies on ollut Amnesty Internationalissa ja sen johtotehtävissä melkein sen perustamisesta 1960-luvulta lähtien. Hänellä on perspektiiviä, kun on professorina New Yorkin yliopistossa opettanut vuosikymmeniä Venäjän ja erityisesti ortodoksikirkon historiaa.

Minun 15 minutes of fame osuvat jo 1940-luvulle, jolloin vanhempieni kanssa satun Guatemalassa samaa hotelliin, jossa filmataan Tarzania. Siellä on niin Tarzan (Johnny Weissmuller) kuin Jane (Maureen O´ Sullivan) ja tietenkin simpanssi Cheetah. Paikallinen lehti repäisee etusivun kuvan, kun pelaan pingistä Cheetahin kanssa!”  Andrew nauraa ilkikurisesti niin, että harmaa joulupukinparta tutisee.

Mutta Andrew Blane on kovin vaatimaton. Vuonna 1977 Amnesty saa Nobelin rauhanpalkinnon ja Andrew on Oslossa yksi yhdeksästä palkinnon vastaanottajasta. Onpa myös YK palkinnut hänet ihmisoikeustyöstä.

Huhtikuussa 1977 Andrew vuokrasi Morton Streetin kiinteistönsä pohjakerroksen pikkukämpän maanpakoon joutuneelle runoilijalle ja dissidentille, Joseph Brodskylle. Neuvostoliiton sisäministeriö oli laittanut hänet Wieniin menevään koneeseen 1972, kun psykiatri Andrei Snezhnevsky oli tehnyt diagnoosin hitaasti etenevästä skitsofreniasta. Hän ei tutkinut potilasta vaan totesi, että Brodsky ei ole arvokas ihminen ja voi mennä. Brodsky ei koskaan palannut Venäjälle. Nyt Greenwich Villagessa on Joseph Brodsky Walking Tour.

Greenwichin alue on inspiroiva pikkukahviloineen, kuten Reggio, Borgia ja Pink Tea Cafe. Putiikkeja ja kirjavia ihmisiä. Siellä on Little Italy, ja Morton Street päättyy Hudson-jokeen, jonka varsia on hyvä kävellä. Asumisyhteisö on kiinteä ja porukka pitää huolta. Lokakuun alussa 1987 puhelin soi Morton Streetilla. Brodskylle myönnetään kirjallisuuden Nobel.

Kun perestroika pääsee käyntiin, vieraita tippuu Venäjältä. He ihmettelevät nobelistin vaatimatonta asumista. Brodsky polttaa kuin korsteeni eikä välitä, vaikka sydänoperaatioita on jo useita. Sydänkohtaus tappaa 55-vuotiaan Brodskyn 1996.

En pysty enää muistamaan, milloin ja missä

tapahtuma tapahtui. Tämä taikka tuo.

Eilen? Pari päivää sitten? Vedessä?

Ilmassa? Paikallisessa puistossa? Minulle?

(Joseph Brodsky. Joulutähti. Tammi 1999)

Perhosyllätys!

Marraskuinen myöhäinen iltapäivä tuntuu jo kylmältä, kun Nykin valot alkavat syttyä. Olen koko lailla ajatuksissani kävellessäni keskuspuiston poikki luonnontieteelliseen museoon. Siellä odottaa yllätys, elävien perhosten näyttely! Tusinan verran lajeja on päästetty lentelemään aulan sivulle pystytettyyn viherhuoneeseen, jossa on kokolattiamatto ja keinovaloa hohkavat loistelamput! Valot ja varjot ovat jyrkät ja dramaattiset. Ihmiset tungeksivat innoissaan. Vaan pienessä häkissä perhoset ovat, ilman niille kuuluvia oikeuksia. Yhtä hyvin perhoset voitaisiin rakentaa muovista ihan luonnollisten esikuviensa näköisiksi ja ohjelmoida lentelemään niin, että eivät suotta törmäilisi ihmisiin ja ruittaisi peräpäästään epämääräisiä mömmöjä pitkin hienoa villamattoa. Pysyisivät kontrollissa.

New Yorkin luonnontieteellisen museon näyttelyn 12 tyypillistä neotropiikin perhoslajia marraskuussa 1999. Rosvoritari (Papilio cresphontes), tiikeriritari (Papilio glaucus), ketjunoita (Battus polydamas), keltaviuhto (Phoebis sennae), hopealiiho (Agraulis vanillae), päivänliiho (Dryas iulia), seeprakaposiipi (Heliconius charithonius), kirjokaposiipi (Heliconius hecale), meksikonmonarkki (Danaus gilippus), oikosiskonen (Adelpha fessonia), keltaritisiipi (Hamadryas fornax) ja jadesormisiipi (Siproeta stelenes).

Jälkikirjoitus

Andrew Blane (1929‒2019) oli New Yorkin yliopiston Venäjän ja erityisesti ortodoksikirkon historian professori ja maailman suurimman ihmisoikeusjärjestön Amnesty Internationalin yksi perustajia. Järjestö sai vuonna 1977 Nobelin rauhanpalkinnon, ja Andrew oli järjestön edustajien mukana ottamassa vastaan palkinnon Oslossa. Hän oli naimisissa suomalaisen lääkärin, Jaana Rehnströmin kanssa. He tekivät yhdessä paljon ihmisoikeustyötä, jota Jaana jatkaa. He asuivat New Yorkin Greenwich Villagessa, Morton Streetilla. Kesäparatiisi on Inkoossa, Jaanan suvun kesäpaikassa. Andrewn tuhkat on haudattu Inkoon Degerbyn vanhalle hautausmaalle 14.8.2021.