Tansanian Mwanzassa, Victoria-järven eteläpuolella

Törmäämme Mwanzaan, Victoriajärven eteläpuolelle. Juttu on kiirinyt lähetysasemalla. Kari tarjoaa lähiniittyään perhosteluun, kun odottelemme pääsyä Rubondon kansallispuistoon. ”Tää on hyvä niitty, mie käyn täällä aika usein haavin kanssa”, Kari selvittää. Hän on innoissaan, kun saa kaveriksi perhosharrastajia. Kari on keräillyt paikallista faunaa jo pitkään AIDS -orpoprojektin vapaahetkinä.

Kuvan perhoset: oik. ylhäällä (1) natalinkapteeni (Junonia natalica), (2) mustansininen valemonarkki (Hypolimnas misippus), kopulassa naaras roikottaa koirasta, (3) paksupää (Metisella midas midas), jolla ei ole suomalaista nimeä, (4) sinipeilikapteeni (Junonia oenone) ja oikealla alhaalla (5) pierrennahkeinen (Acraea encedana).

Pimeys odottaa jo muutaman tunnin päässä, mitä tässä kupataan, niitylle! Angolanritari kiitää pitkin tureikkoa ja pysähtyy punaruskeaan maahan. Kirkassilmäinen sinipeilitähystäjä on yleinen joka penkalla ja valemonarkki hohtelee kuin diadeemi tulikukan eli lantanan lehdellä. Heinikossa piilottelee natalinkapteeni. Uteliaita mustia poikia alkaa kerääntyä hälyttävästi, lähdemme Karin luokse pullakahville.

Seuraavana päivänä kuluu pari tuntia lojuessa epämääräisellä lentokentällä. Ojassa kuvaan paksupäätä, joka muistuttaa meikäläistä keltatäplähiipijää. Takapihalla ripustetaan pyykkiä, ja alastomat naperot kykkivät rivissä tarpeellaan. Joku nahkeinen (Acraea), aurinkoperhosten sukuinen, roikkuu kehäkukassa, kun kahlailen lentokentän kasvustoa. Kiellettyähän se on siellä kuljeksia.

Maa on niellyt Steven, jonka piti heittää meidät Rubondoon. Otamme kiinni toisen lentäjän, joka on juuri lähdössä ja istuu jo koneen ohjaamossa. ”Okei, okei, otan yhteyden Steven koneeseen. Jos hän on tulossa viemään teitä, näytän peukalomerkin, muuten sorry, Rubondoon ei pääse, liian pehmeää laskeutua rankkasateen jäljiltä.” Kiikaroimme ohjaamoon − Olli on varma että päästään − kone ulvahtaa käyntiin… ei mitään. Steve ei tule. Jurotamme.

Olimme menossa Rubondoon, soturiperhosten paratiisiin. Soturit ovat upeita afrikkalaisia lajeja. Niistä vain yksi eli sulttaaniperhonen (Charaxes jasius) esiintyy Euroopan puolelle, Gibraltarilla, Välimeren saarilla ja rantamaisemissa. Kuvat on otettu Kreetalla ja Sardiniassa.

Rubondo, Rubondo, olisit varmaan ollut ehdoton. Perhosparatiisi vailla vertaa! Afrikan erikoisia sotureita, sotureita eli Charaxes-lajeja röykkiöinä. Mikä auttaa, kamat kasaan ja aggregaatti kainaloon. Nakittaa pahasti. Steven perhanalla ei ollut kanttia laskeutua, vai olisimmeko jääneet sinne, kun kukaan ei olisi uskaltanut hakea pois?

Kolme ritariperhosta: angolanritari (Graphium angolanus) (vas. ylin kuva Tom Nygaard Kristensen), kyläritari (Papilio demodocus) ja konstanritari (Papilio constantinus). Lisänä kaaliperhosiin kuuluva nokireunahelonen (Colotis euippe omphale).

Kari ottaa osaa ja tarjoaa vielä keikkaa niitylle, risainen konstanritari paljon kiinnosta. Mutta Hannu ja Pekka eivät anna periksi. Hemmetti, tuossahan on komea kyläritari!  Ehkä tämä tästä, vaikka jeepinromu tilttaa heti lähetysasemalta lähdettyä. Ääni on paha, aivan kuin kaikki osat irtoaisivat yhtä aikaa.

Olli, Tari, Hannu ja Pekka Ngorongoron kraaterin reunalla.