Venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, Vladimir Nabokov (1899-1977) kirjoitti: ”I confess, I do not believe in time.  I like to fold my magic carpet, after use, in such a way as to superimpose one part of the pattern upon another.  Let visitors trip.  And the highest enjoyment of timelessness – in a landscape selected at random – is when I stand among rare butterflies and their food plants.  This is ecstasy, and behind the ecstasy is something else, which is hard to explain.  It is like a momentary vacuum into which rushes all that I love.”  

Nabokovin isä, Vladimir Dimitrijevits Nabokov, upporikas aatelinen, juristi, lehtimies ja valtiomies tsaarin hovissa syntyi 1870 lähellä Pietaria ja kuoli Berliinissä murhaajan luodista. Hän tartutti poikaansa elämänikäisen intohimon: ”passio et morbus aureliani”.

”Muistan sen kesäiltapäivän, jolloin isäni syöksyi huoneeseeni, sieppasi haavini, juoksi alas kuistin portaita ja pian asteli rauhallisesti takaisin pidellen peukalollaan ja etusormellaan sitä harvinaista ja suurenmoista haapaperhosnaarasta, jonka hän oli työhuoneensa parvekkeelta nähnyt paistattelemassa päivää haavanlehdellä.” Nabokov, venäläisen ylimyssuvun poika vietti onnellisen lapsuuden maaseudulla, Vyrassa.

Vallankumous tuhosi idyllin, perhe joutui vapaaehtoiseen maanpakoon, isä murhattiin ja poika päätyi opiskelemaan Cambridgeen. 1920-luvulla Vladimir siirtyi opettamaan kieliä Berliiniin, emigranttikirjailijan ura alkoi. Opettaminen jatkui Lontoossa ja Pariisissa kunnes Nabokov hakeutui Yhdysvaltoihin ja toimi Harvardin eläintieteellisen museon tutkijana (keeper) kahdeksan vuotta.

Hyönteistieteilijät ovat usein kuivakoita, puhtaaksi viljeltyjä kaunokirjallisista taipumuksista. Nabokov oli loistava poikkeus. Venäläisessä yhdistyi runoilija, ammattimainen entomologi ja perhoskeräilijä. Sanojen taikuri, Lolitan kirjoittaja, Lysandra cormion-sinisiiven löytäjä ja kuvaaja. Mies, joka ymmärryksellä ja kirjallisella eleganssilla kykeni kuvaamaan tuhansien perhosharrastajien lausumattomat tunteet. Tuon perhosen Nabokov muuten kuvasi 1941 (Journal of New York Entomological Society) ja näyttää siltä, että se on kahden sinisiipilajin, vihersinisiiven (Polyommatus coridonin) hammassinisiiven (Polyommatus daphnis) risteymä.

Kuunnelkaamme Nabokovia. ”Joen toisella puolella tiheä parvi pieniä, kirkkaita sinisiipikoiraita, jotka ovat herkuttelemassa sillä mehevällä, poljetulla lehmänlannalla, jonka yli minä laahustin, nousivat yhdessä välähteleviksi paljeteiksi ilmaan ja laskeutuivat heti, kun olin mennyt ohi. Kuljettuani läpi muutaman männikön ja leppätiheikön tulin suolle. Niin pian kuin korvani oli tavoittanut erilaisten kärpästen surinan ympärilläni, yli lentävän taivaanvuohen kurkkuhuudon, vetisen sammaleen kulahtelun jalkojeni alla, tiesin löytäväni täältä aivan erityisiä arktisia perhosia, joiden kuvia, tai pikemmin kuvittamattomia kuvauksia olin palvonut jo monta kesää. Ja seuraavassa hetkessä olin niiden joukossa. Yli matalien juolukanvarpujen, joiden marjat olivat utuisen, uneksivan sinisiä, yli seisovan veden ruskean silmän, yli suokämmekän tuoksuvan kukinnon, tumma pieni hopeatäplä, Pohjolan jumalatar liukui matalalla kiitäen. Kaunis cordigera, yökkönen kuin jalokivi pörräsi suolla kasvavan ravintokasvin yllä. Etsin harmaalla marmoroituja heinäperhosia ja ruusureunaisia keltaperhoja. Välittämättä kärpäsistä, jotka peittivät turkkina käsivarteni kumarruin ilosta huudahtaen tarkastelemaan hopealla kirjailtuja perhosia, jotka poukkoilivat haavini laskoksissa. Suon vahvojen tuoksujen läpi sain sieraimiini sormistani perhosen siipien heikon parfyymin, parfyymin joka vaihtelee lajin mukaan vaniljasta tai sitruunasta tai myskistä johonkin ummehtuneeseen, imelään, vaikeasti määriteltävään tuoksuun. Yhä kyltymättömänä tarvoin eteenpäin. Lopulta olin tullut suon laitaan. Edessäni nouseva maa oli lupiinien, akileijojen ja kilpikukkien paratiisi. Suoliljat kukkivat, käkkärämäntyjen katveessa…”

Vladimir Nabokov perhostelemassa (Wikipedia 2013). Lolitan ensimmäisen painoksen kansi (Olympia Press, Paris, 1955). Kirjailijan oma kopio Lolitasta (Nabokov -museo Pietarissa).

Lolita (1955) sai aikaan skandaalin, mutta nosti kirjailijan myös maailmanmaineeseen. Ikääntyvällä emigrantilla Humbert Humbertilla oli pakkomielteenomainen himo nuoriin tyttöihin. Humbert vapautui ajan ja todellisuuden kahleista erotiikan avulla. Nabokov loi englanninkieleen uudissanan nymphet, alaikäinen, seksuaalisesti kiihottava tyttö (nymfi = neitsyt, nuori nainen, kreikkalaisessa tarustossa luonnotar). Eläintieteessä nymfi tarkoittaa myös hyönteisen muodonvaihdoksessa koteloastetta ja Nymphalidae hopeatäpläperhosia. Nabokov oli ikänsä kiinnostunut juuri hopeatäpläperhosista ja sinisiivistä!

Ollessaan Harvardissa Nabokov tutki erityisesti Etelä-Amerikan sinisiipiä. Yksi niistä on nimetty jännittävästi Vokoban Chequered-Blue (Madeleinea vokoban, Bálint & Johnson, 1995) eli Nabokov väärinpäin. Netistä löytyy naaras (vas. tyyppiyksilö) ja koiras (keskellä). Löytyypä myös toinen saman suvun sinisiipi (Madeleinea lolita, Bálint, 1993 (oik.).

Lolita on merkillinen kirja. Se on täynnä voimakasta eroottista latausta, mutta tuskin edes rintoja tai suudelmia mainitaan puhumattakaan suoremmista seksuaalikuvauksista. ”Ja vähemmän kuin kuuden tuuman päässä minusta ja hehkuvasta elämästäni oli harsomainen Lolita! Pitkän ja liikahduksettoman vigilian jälkeen tuntosarveni alkoivat jälleen ojennella häntä kohti, ja tällä kertaa patjan narahdus ei herättänyt häntä. Minun onnistui siirtää saaliinhimoinen ainekasautumani niin lähelle häntä, että tunsin hänen paljaan olkapäänsä huoun kuin lämpimän henkäyksen poskellani… Ja taas tilanne oli sama kuin ennen: Lolita kaareva selkäranka Humbertiin päin, Humbert nojaten päätään käteensä ja hehkuen himosta ja happovaivoista.”

Lolitasta saamillaan varoilla Nabokov vetäytyy Sveitsiin. Näemme hänet vielä lihavana, kaljuna, vanhana miehenä innokkaasti jahtaamassa perhosia Montreauxin yläpuolisilla alppiniityillä. Hänellä on nymfettinsä.

Nabokovin kirjasto huutokaupataan Genevessä 2004

Mutta tarina ei pääty tähän. Työskentelin 2007-2014 maailman astmatyöryhmän (GINA) hallituksessa, jota vetivät amerikkalaiset Suzanne Hurd and Claude Lénfant. Kun he muuttivat uuteen kotiin, tilaa oli vähemmän ja kirjastoa piti pienentää. Sue kirjoitti 22.6.2008: ”For some of the books we have collected, when I saw this one, I thought of you.” Se oli katalogi Nabokovin kirjaston huutokaupasta Genevessä 2004. Sue jatkoi: ”We have no idea of the origin of this book, or who gave it to us!”

Nabokovin kirjaston huutokauppa oli huolella valmisteltu. Myytävistä kirjoista, käsikirjoituksista, perhospiirroksista, kirjeistä jne. oli tehty 100 sivuinen katalogi, jossa oli tarkat kuvaukset, luettelot ja lähtöhinnat: TAJAN. Bibliothèque Nabokov. Geneve – Mercredi 5 Mai 2004 – Hotel des Bergues. Kannessa on apolloperhonen, jolle Nabokov oli antanut nimen Parnassius concinnus (concinnous = elegant, harmonious, stylistic).

Kirjamainen katalogi on totisesti erikoinen. Se kertoo Nabokovin elämäntyöstä ja on hänen kirjastonsa myyntiluettelo huutokauppaa varten. Huutokauppakeisarina toimi Jaques Tajan. Vladimir Nabokovin ainoa poika, Dmitri, jolla ei ollut perillisiä oli laittanut isänsä ainutlaatuisen kirjaston myyntiin. Totisesti historiallinen aineisto myytiin noin 750 000 dollarilla! Niin eurooppalaisia kuin trooppisia perhosia kuvaavat piirrokset on useimmiten omistuskirjoituksia vaimolle, Veralle tai pojalle, Dmitrille. Jotkut on piirretty New Yorkissa, mutta useimmat Montreauxissa. Perhospiirrokset ovat mielikuvituksellisia, Nabokov loi uusia lajeja ja uusia nimiä, kuten Papilio sirinius, Azmandia wonderlandensis, Brenthis dozenta, Apatura verina tai Maculinea aurora! Näin hän muistuttaa – yhtäältä runoilijana ja toisaalta tiedemiehenä – että ei ole tiedettä ilman mielikuvitusta eikä taidetta ilman tosiasioita. Sateenkaaren värit saakoon myös perhosissa paikkansa (ks. Verina raduga).

Heinäkuun 7. päivänä 2008 The New York Times kirjoitti: Butterflies and other bits of Nabokov´s life, dispersed to the wind.

Muistikuva

Vielä yksi muistikuva. Rauhan vanha kylpylä Etelä-Karjalassa, Joutsenossa, Suur-Saimaan rannalla perustettiin 1800-luvun lopulla ja rikkaat venäläiset erityisesti Pietarista matkustivat sinne nauttimaan kylpylähoidoista. Muistelen lukeneeni, että nuori Vladimir Nabokov oli siellä perheensä mukana 1900-luvun alkupuolella ja nautti suuresti Saimaan maisemista ja veneilystä. Vain hyttyset hieman kiusasivat! Pitääpä tarkistaa, muistanko oikein.