Pellot, pihat ja muut kulttuuriympäristöt

Pelloilla ja kesannoilla, pihoilla ja puistoissa, kaupunkien jouto- ja täyttömailla, satama- ja varastokentillä, tienpientareilla sekä muissa ihmisen voimakkaasti muokkaamissa kulttuuriympäristöissä liihottelevat ”perhosmaailman pulut”. Ympäristöt ovat kovin epävakaita, ja muutokset joskus nopeita ja rajujakin.

Vähään tyytyviä ja ihmisen seurassa pärjääviä lajeja ei ole monta, mutta ne ovat joskus hyvinkin runsaita. Pelloilla, joutomailla ja täyttömailla tilaisuus on käytettävä äkkiä hyväksi, mutta pihoilla ja puistoissa kukkaistutukset vetävät vakaammin neitoperhosia, amiraaleja ja muita etelän vieraita puoleensa. Ja toki pihapiirien ja puistojen kukkaistutukset houkuttelevat muitakin kuin vain urbaaneja päiväperhosia.

Pihapiireissäkin tavallisimpiin lajeihin kuuluvat neito- ja nokkosperhonen. Urbaaniympäristöihin painottuneista 12 päiväperhosesta vain kolme tai neljä on Suomessa vakituisia – muut ovat pääsääntöisesti vaeltajia, joilla ainakaan toistaiseksi ei ole pysyvää kantaa. Säännöllisimpiä vaeltajavieraita ovat amiraali ja ohdakeperhonen, mutta niidenkin määrät vaihtelevat paljon – runsaan esiintymisen vuotta voi seurata liki katovuosi. Satunnaisempia vieraita ovat vaalea- ja etelänkeltaperhonen sekä sinappiperhonen, jotka loppukesästä ilmestyvät varsinkin ruskeaksi paahtuneille peltoheitoille ja joutomaille. Kannussinisiipi puolestaan suosii apilaviljelmiä.

Vain harva päiväperhoslajimme pystyy lisääntymään viljellyillä pelloilla ja sellaisia halkovilla kapeilla pientareilla. Lannoitteet rehevöittävät ja yksipuolistavat kasvillisuutta, ja viljelmien kasvinsuojeluaineet ovat perhosille myrkkyä. Lanttuperhonen ja sen harvinaisemmat vaeltavat sukulaiset kaali- ja naurisperhonen käyttävät toukkana ravinnokseen ristikukkaisia, joihin kuuluu monia yleisiä peltojen rikkaruohoja. Niille sopivat myös kaali ja rypsi. Joidenkin täpläperhosten toukat syövät pellonpientareiden rehevöitymisestä hyötyvää nokkosta. Latojen kulmilta nokkospusikot ovat kuitenkin kadonneet, yhtä jalkaa maisemasta kadonneiden latojen kanssa.

Kaaliperhosia

Valtakunnalliseen päiväperhosseurantaan (NAFI) kulttuuriympäristöjen lajeista on kertynyt tietoja 2 058 havaintoruudusta (70 % kaikista ruuduista) yli 1,8 miljoonasta yksilöstä (26 % kaikista päiväperhosista). Kulttuuriympäristöjen lajeista lanttuperhonen on runsaslukuisin (729 400 yksilöä) ja samalla myös Suomen yleisin päiväperhonen (1 754 havaintoruutua). Myös neito- ja nokkosperhonen sekä amiraali ja ohdakeperhonen on havaittu yli tuhannesta seurantaruudusta. Kulttuuriympäristöjen päiväperhosista vain kannussinisiipi on luokiteltu uhanalaiseksi.

Kulttuuriympäristöihin kuuluvia vanhoja varastoalueita, hylättyjä kaatopaikkoja, läjitysalueita, ratapihojen reuna-alueita ym. kutsutaan joutomaiksi. Ne ovat useimmiten ihmisen kannalta katsottuna merkityksettömiä, monien mielestä joskus maiseman pilaajia. Mutta monien hyönteislajien kannalta niillä voi olla suuri merkitys. Kasvilajisto voi olla niillä runsasta, ja monet lajeista ovat tärkeitä mesikasveja tai ravintokasveja toukille. Loppukesällä juuri joutomailla tapaa parhaiten etelästä tulleita vaeltajaperhosia.

Loppukesällä pietaryrtit, ketokaunokit, päivänkakkarat, pelto-ohdakkeet ym. lajit tarjoavat runsaan kukkapöydän perhosille ja muille hyönteislajeille.