Sunnuntai 5.7. Sitten hilpaisemme pohjoiseen: Kemijärvi, Sodankylä, Ivalo, Inari, Utsjoki. Paljon Jumalan hylkäämiä paikkoja. Suota ja matalaa metsää. Pahoja hakkuuaukioita ja ojitettuja metsäpohjia, kivet on aurattu julmasti esiin. Järkeä vailla.

Monta kertaa etsitään suonokiperhosta, yksi löytyy Kemijärveltä. Soilla myös jokunen suokeltaperhonen, lentävät hetkessä näkymättömiin. Kaksi kulunutta tammikehrääjänaarasta, jotka vanhuudesta ja kylmyydestä johtuen eivät pääse mihinkään. Saattaa sormella nostaa korrelle keikkumaan. Ylipäätään perhosia on vähän. Sataa.

Illalla noin klo 23 Utsjoella. Yöksi Tenon varteen, lohitupaan. Kohtuullinen kämppä. Pakko ottaa lämmikettä.

Maanantai 6.7. Aamulla kolme tuntia täyttä aurinkoa kuudesta yhdeksään, mutta nukutaan pitkän ajomatkan päälle. Pahus. Ailigastunturille pääsee laiska autolla pitkin tietä! Pilvistä ja helvetin kylmää. Ylhäältä kiviseltä laelta löytyy yksi paljakkakylmäperhonen, joka lennähtää jaloista. Se on niin kohmeessa, että kuvaaminen on helppoa. Hyvä suojaväri. Ilmeisesti perhonen lentää auringossa lujaa maata viistäen ja pudottautuu varvikkoon niin, että sitä ei tahdo huomata edes muutaman kymmenen sentin päästä. Muita perhosia ei ole. Eikä ihme. Miten täällä aukealla ja armottoman tuulisella laella voi perhonen elää?

Kiiruna ja sopuli vilahtavat. Tunturikasveja: variksenmarja (housunpolvet sinistyvät ylivuotisten marjojen mehuun, kun kyykkii kuvaamassa), kurjenkanerva, lapinorvokki, tunturikeulankärki, vaivaiskoivu, sielikkö.

Päivällä ajetaan Nuorgamiin ja Varanginvuonoon. Kummallisia palsasoita, turpeesta tehtyjä routapaiseita. Vuonomaisema on komea mutta tällä ilmalla apea. Koetamme kuvata tunturikihua, joka pitää meitä pilkkanaan. Sää edelleen lyijynraskas ja pilvimassa roikkuu matalalla melkein maassa asti. Jäämeri aivan tyyni. Lapintiira kirkuu.

Illalla saunaan ja katselemme lohenkalastajia. Turhan näköistä sahaamista. Mitään ei nouse. Kuvataan rannan veneitä ja jokeen heijastuvia rentukoita. Vielä Ailigakselle kävellen. Rinteellä on yllättäen kaksi valorysää, tuntemattomia perhospyytäjiä. Keskiyöllä tunturin päällä tuuli ampuu toppavaatteista läpi. Paras kesä, heinäkuu. Yö on pilvinen mutta tietysti valoisa. Toistaiseksi hyttysiä ja mäkäriä vähän. Lapin ukko: ”Thänä vuonna Lappiin ei thule hyttysiikhän”.

Tiistai 7.7. Tenolla hiekkasärkkiä, vesi virtaa siellä täällä vahvasti. Ei vieläkään yhtään kalaa soutuarmeijalla. Utsjoen kirkkoa vastapäätä on kirkkotupien rauhallinen pihapiiri. Ruohokanukkaa valkoisina mättäinä. Loivia rantaniittyjä, joilla varmaan perhosia, jos sää olisi parempi. Sentään pari Lapin nokiperhosta, joita yleensä on huttuna tähän aikaan. Perhonen lentää ylös alas liikkeellä pienellä alueella mutta vauhdikkaasti. Putoaa väliin kuin kivi vetäen ylös viime tingassa ennen maahan törmäämistä. Lappilainen laji kestää kylmää ja satunnaista lumentuloa. Ruotsissa tehdyssä kokeessa perhoset pantiin yöksi kuuteen pakkasasteeseen. Kun lämpötila nostettiin kahteenkymmeneen asteeseen, ei kestänyt puolta tuntia kun perhoset kykenivät jälleen lentämään.

Tunturikoivujen huomassa on vanha hautausmaa: ristit sinne tänne vinossa. Töppävillaa keinuu tienposkessa. Kesää ei tänä vuonna tule.

Mitä voi kertoa paljakkakylmäperhosesta, kun on nähnyt yhden kohmeisen yksilön Ailigaksen kiviaavalla?

Martti Rapola