Ennen kahdeksaa on hyvä hölkätä Akropoliin ympäristössä, Plakaa sivuten ja läheistä koirankusetuskukkulaa (Hills of the nymphs) kiertäen. Ilma on kevyt, alla oleva kaupunki uinuu vielä hetken. Dionysiou Aeropagitou odottaa turistibussien ja taksien ryntäystä.  Heti kahdeksan jälkeen on paras myös nousta Akropoliille, aamun herkkä hetki katoaa kuin ajatus.

Kivisellä kukkulalla ei ole kasvillisuutta jotain heinää lukuun ottamatta. Täällä en odota tapaavani elävää luontoa, kun kaikki on tallattua. Vaan punaisen trukin nokalla lepää purjeritari (Iphiclides podalirius), lennähtää aitanaruja kannattelevan tolpan nokkaan, räpyttelee sikin sokin lojuvien marmorilohkareiden välisissä heinätupsuissa, ampaisee taivaisiin kohoaviin rakennustelineisiin, pyhään pylväikköön, putoaa leijana takaisin. Se ei ole muuttunut miksikään 2500 vuodessa; näki temppelin pystytyksen, näki sen raiskaukset ja toivorikkaat korjaukset, näkee sen lopullisen tuhon.

Parhaat rakentajat varattiin Akropolista varten

Akropolis on linnavuori, Perikleen aikaisen Ateenan puolustuksen ja uskon ikivanha tyyssija.  Vuonna 447 e.kr. Iktinos ja Kallikrates aloittivat uutta Athene Parthenoksen temppeliä. Pentelikonin valkoinen rautaraemarmori valittiin rakennusaineeksi. Muurilaastia ei käytetty. Lohkareet hakattiin niin täsmällisesti ja hiottiin niin tarkasti, että kukin kivi tarttui seuraavaan kuin molemmat olisivat yhtä. Pylväiden rummut puhkaistiin, jotta ohut öljypuinen tela yhdistäisi ne ja jotta jokaista rumpua voitaisiin kiertää alla olevan päällä kunnes kohtauspinnat olivat hankautuneet niin sileiksi, että liitoskohta oli miltei näkymätön. 

Suorakulmainen pohjapiirros, ei holveja, klassisen yksinkertaista, doorilaista. Kaikki mitat olivat suhteessa pylvään halkaisijaan: pylvään korkeus viisi kertaa halkaisija. Spartalaisen vankkaa, attikalaisen siroa. Pylväät paksuuntuivat hiukan jalustasta keskikohtaan mentäessä, suippenivat yläpäästään ja kallistuivat rakennuksen keskustaa kohti; nurkkapylväät olivat aavistuksen verran muita paksummat. Jokainen pylväänkannan ja valtapalkiston vaakasuora viiva kaartui ylöspäin keskustaa kohti, niin että henkilö, joka oli minkä hyvänsä näennäisesti suoran viivan toisessa päässä, ei voinut nähdä viivan etäisempää päätä.

Nokkelilla keinoilla tehtiin tehottomiksi optiset näköharhat ja estettiin pylväänkannan viivojen laskeutuminen keskeltä, pylväiden suippeneminen alhaalta ylös sekä nurkkapylväiden ohentuminen ja kallistuminen ulospäin. Matematiikan, optiikan, taiteen ja kuvanveiston tuntemus sovitti temppelistä tieteen ja taiteen täydellisen liiton. Jokainen suora oli käyrä ja jokainen osa oli sommiteltu tähtäämään keskustaa kohti. Pakotettu marmori muuttui notkeaksi, alkoi elää ja vapautui. 

Pylväshallin sisällä, pitkin cellan yläosaa kiersi kohokuva, friisi, 158 metrin pituisena. Siinä Attikan nuorukaiset ja neidot toivat lahjoja Athenelle panathenaia-kisojen juhlapäivänä ja tapasivat jumalattaren edessä, joka ylpeänä tarjoili Zeulle ja Olympoksen muille jumalille kaupunkinsa kestiystävyyttä ja osaa lahjoista. Ritarit ratsastivat, arvohenkilöt ajoivat vaunuissa, rahvas kulki jalan, tytöt ja vanhukset kantoivat öljypuun oksia ja herkkutarjottimia, palvelijat kantoivat olallaan ruukkuja täynnä pyhää viiniä, muhkeat naiset olivat kutoneet ja kirjoneet jumalattarelle peploksen tätä päivää varten, uhrieläimet kulkivat kohtalonsa aavistaen, ylhäiset neidot toivat rituaali- ja uhrivälineitä ja soittoniekat huiluilivat äänettömiä laulunpätkiä. 

Reilun kahden tuuman reliefiin saatiin aikaan kummallinen syvyyden tuntu, niin että jokin hevonen tai ratsastaja näytti olevan toisen takana, vaikkei lähempi ollut sen enempää koholla taustasta kuin muutkaan. Feidiasta arvosteltiin, kun hän sijoitti korkokuvan niin ylös, että ihmisten oli vaikeaa tajuta sen suurenmoisuus. Hän puolustautui lausumalla, että jumalat saattoivat nähdä sen. Mutta kreikkalaisten jumalat alkoivat jo tehdä kuolemaa.

Kun Parthenon muutettiin kristilliseksi kirkoksi, sen nimeä ei tarvinnut muuttaa, olihan se jo ennestään omistettu neitsyelle.

Turkkilaiset tulivat… ja sitten britit

Turkkilaiset tulivat käyrämiekoin ja tekivät siitä vuonna 1456 moskeijan. Venetsialaiset piirittivät Ateenaa vuonna 1687 ja turkkilaiset säilöivät ruutinsa Parthenoniin. Kun venetsialaisten päällikkö Morosini sai vihiä, hän suuntasi tykit sinne. Ammus puhkaisi katon ja räjäytti ruudin raunioittaen puolet rakennuksesta.  Morosini valtasi kaupungin ja yritti varastaa päätykolmioiden patsaat. Tohelot työmiehet pudottivat ja rikkoivat kuitenkin figuurit.

Vuonna 1800 Britannian Turkin suurlähettiläs, lordi Elgin, sai luvan siirtää osan veistoksista British Museumiin, missä ne muka olisivat paremmassa turvassa sään ja sodan tuhoilta kuin Ateenassa. Hän varasti 12 patsasta, 15 metooppia ja 56 friisin kappaletta. Museon kuvanveiston asiantuntija oli kuitenkin järkimies ja pani hanttiin. Kymmenen vuotta neuvoteltiin, minkä jälkeen museo maksoi niistä 175 000 puntaa.

Vähän myöhemmin, Kreikan vapaussodan aikana (1821-1830), Akropolista pommitettiin kahdesti ja suuri osa Erekhteionia tuhotui.

Muutamat Parthenonin metoopit ovat vielä paikallaan, joitakin friisin kappaleita on Ateenan museossa, toisia Louvressa. Tennesseen Nashvillen kansalaiset ovat rakennuttaneet Parthenonin jäljennöksen samankokoiseksi kuin alkuperäinen, samoista aineista ja samaa väritystä ja koristelua käyttäen (sikäli kuin niistä tiedetään).  Parthenonin ylhäiset palkit ovat ruutiräjähdyksen mustuttamat, koko rakennus on ympäröity naruaidalla, rakennustelineet on pystytetty suurimpaan osaan, sisälle pylväikköön ei pääse, trukit ja työkoneet makaavat marmorilohkareiden seassa.

Nyt ilmansaasteet syövät temppeliä

Taas korjataan, taistellaan aikaa vastaan, hirvittävää ilman saastuneisuutta vastaan, joka syö kalkkikiveä kuin sokeria ja hivuttaa marmoriakin vähitellen. Ateenan ilma on Euroopan pahimpia. Kun Helsingissä pölypitoisuus harvoin nousee yli 40 mikrogrammaan ilmakuutiossa, Ateenassa mitataan usein yli 2000 mikrogrammaa ilmakuutiossa.

Kysyn pienen kioskiputkan pitäjältä Syntagma-aukion pahimmassa liikennesolmussa, että miten tässä liikennesaasteen ja melun seassa voi päivät pitkät työskennellä. Möhömaha tupruttaa savuketta ja luo ihmettelevän katseen: ”Ei liikenne mitään saasteita aiheuta, tehtaat ovat paha juttu”. 

Akropolis on koko maailman tärkeimpiä turistikohteita ja miljoonien heinäsirkkamaisten turistilaumojen jäljet näkyvät. Kukkula ei tahdo kestää kulutusta ja saasteita, antiikki alkaa luhistua jo pelkkien miljardien katseiden voimasta.

Miksi purjeritari Akropoliilla pyörii? Koiraat hakevat luontonsa mukaan ympäristöstä erottuvia korkeampia paikkoja, jopa vuorten huippuja. Täällä Atreenan kattilalaaksossa riittää vähempikin nyppylä, Akropolis tai Lygabettos. Koiraat ”huippuilevat” (hilltopping) jopa joukoittain. Kisaavat ja kilpailevat yhteisessä lentonäytöksessä, jossa huikeat spiraalit ovat kunniassaan. Naaraille näytetään ja koko maailmalle! Mutta yksinäinen purjeritari punaisen trukin nokassa näyttää vähän alakuloiselta. Toinen kannus on poikki ja purjeet kulahtaneet. Kaverit ovat kadonneet. Ketä varten tässä nyt lentelisi?