Artikkeli on julkaistu Suomen Luonto-lehdessä hieman muunneltuna 1/2002. Ohessa alkuperäinen teksti.

Kogi ei tee eroa ihmisen ja eläimen välille. Eläimet ovat olentoja niin kuin ihmisetkin. Eläimillä on sielu, ne ajattelevat, puhuvat ja elävät järjestäytynyttä elämää. Eläimet eivät ole ihmisen vihollisia tai ystäviä vaan ovat olemassa samanaikaisesti, vaikka ihmisestä erossa. Niitä pitää kohdella kuten naapurin perhettä: arvostavasti, huomion ottaen ja joskus peläten.

Biogeograafinen saari

Kogit elävät Kolumbiassa, Sierra Nevadan vuoristossa, jota ympäröivät Guajira – niemen aavikot, Cienagan mangroverämeiköt, Karibian rannikko ja vuorilta putoavien jokien huuhtomat kuivat alangot. Sierra Nevada de Santa Marta on maailman korkein rannikolta suoraan kohoava vuoristoalue. Neljäkymmentä kilometriä rannalta kaksi lumihuippua, Cristobal Colon ja Simon Bolivar  kohoavat 5 775 metriin.

Tayrona-vuoristointiaanien vielä elävästä kolmesta heimosta, Arhuacot, Wiwat ja Kogit, viimemainitut ovat parhaiten säilyttäneet esikolumbiaanisen kulttuurinsa ja traditionsa. Kankuamojen kulttuuri hävitettiin kokonaan. Ennen vuotta 1502, jolloin espanjalaiset tulivat Sierra Nevadan, intiaaneja oli arviolta 700 000. Nyt heitä on tuskin 30 000. Intiaanit elävät kulttuurisen kuilun partaalla.

Kun lähestymme Kogi-kylää, jalkani alla kilahtaa. Mayo-opas sanoo, että epäsäännöllisin välein poluilla on kivilaattoja, jotka hiukan keikahtavat, kun niille astuu. Kogi tuntee kivet eikä niille astu, mutta kuulee lähestyvän vieraan jo kaukaa. Samalla tavalla polkua juoksutetaan hiekkaisen puron vartta, jäljistä voi käydä päättelemässä, kuka kulki. Polut haarautuvat yllättävästi. Ilman Mayoa olisin täysin hukassa, oikea haara laskee kanjoniin ja luikahtaa siellä suuren kivipaaden alta niin, että on kuljettava kyyryssä.

”Maista tätä juurta”, Manuel kehottaa. Hän on saanut moisen nimen, koska osaa hiukan espanjaa. Oma kogikieli on chibchan. Suuni tuntuu hiukan tunnottomalta. ”Puudutetta”, Manuel sanoo. ”Tuo yrtti on hyvää mahalle ja tässä on rakkaushunajaa.” Manuel osoittelee kuin kaupan hyllyltä: ”Noista marjoista tehdään saippuaa, näetkö tuon puun, siellä kasvavia sieniä käytämme sytykkeinä, köynnöksestä tehdään jousen jänteet, tuo kasvi on hapan ja tuota tarvitsemme mausteeksi, pureskele tätä lehteä, hyvää vai? ei älä niele, saat vatsasi kipeäksi.”

Moya, on mestitsi, intiaanin ja espanjalaisen jälkeläinen. Joku ötökkä on purrut pahasti paljaaseen sääreen, jossa infektio punoittaa lupaavasti. Manuel kerää yrttejä puron varrelta ja keittää saman tietä vettä. ”Yrttitee parantaa puremat”. Seuraavan päivänä Moyan jalka on vaalennut.

Espanjalaiset tulevat

Friar Pedro Simon kuvasi sen, minkä espanjalaiset näkivät tunkeutuessaan Tayronaan: ”Jos  intiaanien maassa on  paratiisi, se on tässä. Huikaisevilla, avarilla rinteillä on suuria asuttuja kaupunkeja, jotka kruunaa ympärillä kohoavien vuorten valkoiset huiput. Intiaanikaupungissa on puhtaat ja siistit patiot suurine kirkkaine kivineen, valtavien laattojen muodostamat kivipolut ja terassit. Monet viljeltävät kasvit hivelevät silmää: maissi, peruna, yucca, jamssi, pippuri, puuvilla, kurpitsa. Puut tuottavat guavaa, aprikoosia, pähkinöitä ja monia muita hedelmiä.

Espanjalaisten tullessa tasapaino vallitsi. Intiaanien mielestä kaikki on lainaa ja vastavuoroisuutta. Vain siten tasapaino säilyy. Jos otat jotain maasta, sinun on annettava jotain takaisin. Mikään ei ole tuhoisampaa kuin repiä maa paljaaksi ja vuodattaa sen sisus kuiviin.   

Tayrona-intiaanit olivat 1500 luvulle tultaessa kehittäneet kukoistavan ja ympäristön tarkasti huomioon ottavan kulttuurin. He olivat rakentaneet rinteille pystysuuntaisen viljelyjärjestelmän, ”vertikaalisen ekonomian”, joka käytti hyväkseen vuodenaikojen ja lämpötilojen vaihteluita. Järjestelmään kuuluivat pengerretyt terassit, kivilaatoitetut väylät ja kastelu-uomat, joiden avulla intiaanit hallitsivat sadeveden juoksua ja pitivät eroosion kurissa. 

Yhteisöt olivat sidottuja ympäristöönsä ja siksi oppineet huolehtimaan siitä tarkasti. Vuodenajan mukaan viljely siirtyi rinnettä ylös ja taas alas. Maailman oli tarkoitus pysyä muuttumattomana, ei jatkuvasti muuttua niin kuin ”valkoisessa maailmassa”. Siksi ympäristöä ei tuhlattu, kertakäytetty tai saastutettu. Tähän liittyivät uskomukset, rituaalit ja traditiot. Maa pidettiin elävänä ja se luotiin aina uudelleen laulujen tarinoiden ja nimien avulla, aina auringonnoususta, maailman luomisesta, sen laskuun.

Ihminen laulaa niin kuin lintu, joka toistaa sen paikan nimeä, jonka yli se lentää. Mayon mielestä kaikki, mitä intiaani tekee keskittyy elämän suojelemiseen ja jatkamiseen. ”Ei hän sitä ajattele, se on geeneissä”, hän naurahtaa. Minä vähän epäilen loputonta rauhantahtoa: tappelivathan kogit melkein sata vuotta espanjalaisia vastaan ennen kuin katsoivat viisaammaksi vetäytyä syvemmäksi metsään ja vuorille. Niin kestävästi intiaanit rakensivat kuitenkin kylänsä ja kaupunkinsa, että ne ovat viidakon keskellä varsin ehjiä vieläkin. Ammoin hylätyt terassit ja olkikupolisten talojen pyöreät kiviperustat Teyunassa, Ciudad Perdidassa,  joka löytyi vasta 1976,  ovat kuin eilen tehdyt.

Vuonna 1524 Rodrigo de Bastidas seisoi rannalla, Sierra Nevada de Santa Martan juurella ja antoi sodanjulistuksen: ”Vakuutan teille, että Jumalan avulla julistan teille sodan joka paikassa ja jokaisella tavalla, jonka osaan, ja pakotan teidät palvelemaan katolista kirkkoa, ja otan teidät, teidän vaimonne ja lapsenne ja teen teistä orjia, ja otan teidän tavaranne ja aiheutan teille kaikenlaista pahaa, jos ette ota vastaan Herraa ja vastustatte Häntä, ja kaikki se kuolema ja vaikeus, joka tästä seuraa on teidän vikanne eikä minun.”

Espanjalaisten silmissä kiilsi kulta ja kun he näkivät Sierra Nevadan jokien uskomattoman kimmellyksen, he tulivat lopullisesti hulluiksi. Rodrigo ilmoitti emämaahan: ”Kaikki Sierran joet ovat täynnä kultaa.” ”False gold”, Manuel sanoo hiljaa, kun osoitan kristallisen puron loistavia hippuja.

Kogien aistit ja tieto

Aistit ja mieli turtuvat omaan ympäristöön, vaikka se väikkyy muistoissa kauneimpana paikkana maailmassa, kun siitä joutuu eroon. Kogit tiesivät tämän. Tietoa ja kulttuuriperintöä vaalivat ja ohjasivat papit. Viisivuotiaina pappiskokelaat erotettiin maailmasta ja heitä pidettiin suuressa ja pimeässä majassa yhdeksän vuoden ajan. Yhdeksän pitkää vuotta pimeässä. Ainoana kontaktina ulkopuoliseen vanhat papit, jotka välittivät perimätiedon, tarinat ja sademetsän opetukset.  

Pojat olivat kuvitelmien, mahtavien, ihmeellisten kuvitelmien varassa. He kuuntelivat päivästä toiseen tarinoita, joita heidän mielensä sai visualisoida. (Ajatelkaa oman aikamme aisteja ja mielikuvitusta tylsistyttävän visuaalisen informaation hyökyaaltoa!). Kokelaiden sisäinen näkökyky kehittyi äärimmilleen. Näkyvän maailman kaipuu nousi korkeimpaan potenssiin. Kun he lopulta astuivat ulos maailmaan, elämys oli järisyttävä: kaikki huikeat värit, metsän vihreän lukemattomat sävyt, häikäisevän siniset kämmenen kokoiset perhoset, syvänpunaiset kukat, kirkkaankeltaiset linnut. Mikä maailma!

Sietämättömän voimakas aistiherkkyys ja syvä tradition tieto muuttivat pysyvästi tietoisuutta. Sen avulla yhteisö kykeni luomaan voimakkaan, harmonisen ja kestävän elintavan ja siihen soveltuvan teknologian. Siksi kogit pitävät itseään vanhempina veljinä. Jos nuorempi veli ei kuuntele vanhempaa, kuolemme kaikki.

Alberto Carcia-Gomez on korvalääkäri Medellinistä. ”Miten on kogien terveyden laita?”, kysyn. Alberto kertoo olleensa joitakin vuosia aikaisemmin hallituksen apurahalla tutkimassa intiaanien kuuloa. ”Kaksi viikkoa kuljin vuorten kylissä ja tutkin satoja miehiä, naisia, lapsia. Ajatuksena oli, että hoitamattomat infektiot olisivat aiheuttaneet paljon kuulovaurioita. En löytänyt yhtäkään kogia, jonka kuulo olisi alentunut! Caramba,  intiaaneille oli fantastinen kuulo ja aikaakin tarkempi näkö, huonoja hampaita oli joillakin cocalehtien pureskelun takia. Vastoin yleistä luuloa, monet kogit elävät hyvin vanhoiksi, satakin vuotta. Yksi päällikkö suostui hyvän tahdon eleenä Bogotaan kaihileikkauksen yli 90 vuotiaana, mutta he eivät tule vuorilta alas apua hakemaan. Kogit saavat parannuksen luonnosta tai kuolevat.”

Jaguaarimies

Serankua on ensimmäinen ihminen, universaalin äitimaan poika. Myyttisestä ensimmäisestä ihmisestä polveutuu jaguaariklaani, yksi tärkeimmistä klaaneista Sierra Nevadan alueella. Tayrona- intiaanit yhdistävät kullan aurinkoon, elämän lähteeseen. Kogit uskovat, että aurinko, miehisenä voimana, liittää luovan voimansa kultaan. Kuolemaa ei ole, se on paluu maaäidin kohtuun. Kuolema on siirtymävaihe toisenlaiseen elämään.

Viisaus kulkee yöllä, joka on lepakkojen aika. Temppelirituaalit pidetään yöllä, jolloin pappi, ”Mamma”, antaa neuvoja ja tulkitsee vanhoja myyttejä. Lepakkomiehen ruumis on ihmisen, mutta pää lepakon. Lepakkoklaani koristautuu mustilla kivillä ja lepakkokoruilla omistaakseen yön viisautta.

Sammakko oli auringon vaimo, mutta sitä rangaistiin uskottomuuden vuoksi. Siksi sammakot ovat auringon vihollisia ja kutsuvat sadetta pimentääkseen sen säteet. Sammakko on hedelmällisyyden ja seksuaalisuuden vertauskuva. Käärme on fallinen, maskuliininen symboli. Se kuvaa aikaa, liikettä, kuolemaa. Nenäkorussa kaksi käärmettä on kietoutunut yhteen. Linnut ovat klaanien merkkejä; sarvipöllö, korppikotka, tikka, riikinkukko, kapustahaikara.

Perhosen toukkavaihe kuvastaa elämää, kotelo kuolemaa ja kotelosta vapautuminen ylösnousemusta, uutta elämää.

Tulevaisuus

Sierra Nevadan ainutlaatuisuus ja haavoittuvuus havahdutti hiukan Kolumbian hallitusta vuonna 1959, jolloin perustettiin ”Forestry Reserve”. Vuonna 1964 hallitus perusti alueelle kansallispuiston ja julisti vuosina 1974 ja 1982 kaksi suojelualuetta intiaaneille palauttaen osan alueesta heille takaisin. Vuonna 1986 perustettiin Pro-Sierra säätiö, joka on saanut suojeluun jonkun verran vauhtia.

Ongelmat ovat suuret. Vain 18 % alkuperäisestä metsästä on jäljellä. 1970-luvulla Sierra Nevadaan tulivat uudisasukkaat, campesinot, joilla ei ollut alkuperäisintiaanien suhdetta luontoon. Campesinojen suhde ympäristöön on omistus ja sen lisääminen. Luonto pitää muuttaa rahaksi, mitä pikemmin sen parempi.

Ulkomainen kysyntä houkutteli marijuanan viljelyyn, jonka tieltä metsiä hakattiin surutta. Trooppisia puulajeja himoittiin myös. Alueen vesitasapaino häiriytyi. Ankarat kuivuudet ja toisaalta voimakkaat tulvat alkoivat vaivata. Marijuanaryntäyksen mukana tuli monenlaista onnenonkijaa. Hallitus lentomyrkytti huumeviljelyksiä organofosfaateilla pahentaen ympäristötuhoja. Uudisasukkaat raivosivat hallitukselle ja guerrilla-toiminnalle  tuli tilaus. Marijuanaa korvattiin kokaiiniviljelyksillä, jotka kestävät myrkyttämistä paremmin. Puolisotilaallisia joukkoja ilmaantui alueelle, siihen väliin vielä hallituksen armeija. Väkivalta ja korruptio kukoistivat. Tayronan kansallispuisto oli pakko sulkea yleisöltä vuosiksi levottomuuksien takia.

Ennen vuotta 1502 Sierra Nevadan alue elätti vuosisatoja ainakin puoli miljoonaa intiaania, jotka eivät jättäneet juuri mitään pysyviä jälkiä luontoon. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa 150 000 campesinoa on melkein tuhonnut Sierra Nevadan ”suuren vesitehtaan” tasapainon ja aiheuttanut vaarallisesti etenevän eroosion. Entä uudisasukkaan näkymä? Väkivalta on syöpynyt syvälle. ”Kuinka voimme ajatella kestävää kehitystä, joka edellyttää uskoa tulevaisuuteen, jos emme tiedä, tapetaanko meidät huomenna”, Miguel huokaa.

James Lovelock julisti Gaian, äitimaan eläväksi organismiksi. Kogi on sanonut saman tuhansia vuosia: maa elää, puut elävät, kivet elävät, taivas elää – siksi ne ovat pyhiä. Hän sanoo: ”Laulan lapselleni vanhoja lauluja, opetan elämän pyhyyttä ja kaiken yhteyttä, en halua lapseni kuolevan.”

Elämä ei ole neuvoteltavissa.