Perhospuutarhan suunnittelu

Puutarhan perustaminen

Puutarhan sijainnilla on merkitystä perhosten kannalta. Kukkarikas puutarha missä paikassa tahansa saattaa houkuttaa joitain perhoslajeja satunnaisesti, mutta päästäkseen perhosten suosikiksi, puutarhan täytyy olla niille sijainniltaan otollinen. Tiheän kaupunkimaisen asutuksen tai laajojen viljelyaukeiden keskellä sijaitsevilla kohteilla ei ole perhosille sopivia kehitys- ja elinympäristöjä, joten lajivalikoima ja yksilömäärät jäävät pakostakin pieniksi.

Sijainniltaan paras puutarha muodostuu paikkaan, jonka läheisyydestä löytyy monenlaista elinympäristöä kuten metsää, peltoa, niittyä, kalliota, kosteikkoa yms. Kun puutarhassa on tarjolla runsaasti kukkivia kasveja, mieluusti koko kesän ajan, houkuttaa se puoleensa monia normaalisti vain metsissä tai niityillä liikkuvia lajeja. Koska päiväperhoset vaativat viihtyäkseen lämpöä ja aurinkoa, paikka ei saa olla liian varjoinen. Pohjoisrinteellä sijaitseva puutarha ei houkuta perhosia yhtä tehokkaasti kuin valoisa ja lämmin etelärinne.

Etelään tai länteen avautuva valoisa js lämmin rinne on suotuisa paikka perhospuutarhalle. Läheinen metsänreuna antaa suojaa ja tuo puutarhaan metsissä asuvia perhoslajeja.

Jos puutarha on hieman hoitamaton tai villiintynyt, on sillä parhaat edellytykset kehittyä hyväksi perhospuutarhaksi. Reuna-alueiden ojissa ja pientareilla kasvaa luonnostaan horsmia, ohdakkeita, nokkosia ja erilaisia heinälajeja. Ihmisen silmällä katsottuna ne ovat harmillisia rikkakasveja, mutta perhosten toukkavaiheille niillä voi olla tärkeä merkitys. Esimerkiksi monet pihapiirin tutut päiväperhoslajit, kuten nokkosperhonen ja herukkaperhonen kuuluvat näihin.

Jos puutarhan koristekasvien lisäksi lähistöllä on tarjolla kukkivia luonnonkasveja, lisää se perhosten laji- ja lukumäärää. Vasemmalla sitruunaperhosia auringontähdillä, oikealla aurora metsäorvokeilla.

Kasvit houkuttavat puoleensa perhosia ja muita pölyttäjiä kukkien värin ja tuoksun sekä erittämänsä meden avulla. Hyvän puutarhan tulisi tarjota monipuolinen värien ja tuoksujen ympäristö, josta löytyy mettä ja ravintoa koko kesäkauden ajan. Satojen puutarhakasvien joukossa on runsaasti lajeja, jotka esimerkiksi väreiltään miellyttävät ihmissilmää koristekasveina, mutta eivät houkuta hyönteisiä. Vastaavasti löytyy kasveja, joilla on kaikki vaaditut ominaisuudet sekä ihmisen että perhosten kannalta katsottuna.  Suosimalla näitä, puutarhasta voi aikaa myöten kehittyä oikea perhosten paratiisi.

Erilaisten pensas- ja koristekasvi-istutusten mosaiikkimainen sijainti puutarhassa suosii perhosia

Useimpien perhosten aikuisvaihe on lyhyt, usein vain joitain viikkoja. Kun lajisto siis muuttuu kesän aikana, puutarhassa olisi oltava kukkivia kasveja koko kesän ajaksi. Parhaiten tämä varmistuu istuttamalla erilaisia perennoja ja täydentämällä tarjontaa yksivuotisilla lajeilla. Kasvit kannattaa istuttaa suuriksi ryhmiksi, jolloin kasvien kukkimisaikaan puutarhaan muodostuu suuria, perhosia erityisesti houkuttavia väriläiskiä. Myös väreillä sinänsä on merkitystä, päiväperhosia houkuttavat parhaiten purppura, keltainen ja lila, yöllä liikkuvia perhosia, muun muassa kiitäjiä, houkuttaa valkoinen. Mutta houkutteleva tuoksu kukissa on oltava.