Taiwan, Puli

Pulin pikkukaupungissa, Taiwanin keskisen vuorijonon kupeella on unelias tunnelma. Buddhalaisia temppeleitä, häkellyttäviä maisemia, riisiviinaa ja perhosia. Taiwan on Kingdom of Butterflies ja Puli on keskus, idylli, jos ei piittaa siitä, että se sijaitsee Euraasian ja Filippiinien merilaattojen yhtymäkohdassa. Kaupunki keikkuu geologisen aikapommin päällä.

Vuotta aikaisemmin, syksyllä 1999 Puliin iski 7.3 Richterin järistys. Se heitti kaupungin sijoiltaan kuin ilkeä myrsky perhosen.

Herra Wu puhuu mandariinikiinaa hiljaisella äänellä. Herra Laiman kääntää. ”Vuosi sitten tiistaina syyskuun viimeisellä viikolla heräsin varttia vaille kaksi yöllä jättiläisen kouraisuun. Ensin jyrisi hiljaisesti, sitten joka puolella räjähti ja helisi. Seinät aukesivat kuin nukketalossa, juoksimme kaikki kadulle, kotikadun asfaltti pullistui ja halkesi melkein keskeltä, lapset huusivat kauhusta, uikuttavat koirat pakenivat korvat luimussa. Tietenkin tiesin heti, mitä on tapahtunut. Lohikäärme oli herännyt ennen minua ja ravisteli selkäänsä. Pelkäsin. Pelkäsin myös, että isäni ja isäni isän kokoelmat, joita minä olen kartuttanut, hajoavat sen tuhannen päreeksi.”

Herra Wu (alla) hymyilee itämaisen ikuista hymyä. Suupieliin ilmestyy hymytön juonne vain hetkeksi: silloin kun hän muistaa, mitä perhosmuseolle olisi voinut tapahtua. Lasivitriinit ovat museorakennuksen toisessa kerroksessa. ”Aamulla näky oli kauhea. Koirat etsivät isäntiään puikkelehtien katurojun seassa. Siellä oli ihmisten tavarat hujan hajan, kaappien sisältö maassa, sähkötolpat nurin ja johtoja joka paikassa, asfaltissa niin suuria railoja, että ihmisiä oli pudonnut. Raunioista pisti jalka. Muistan, kuinka aurinko paistoi kirkkaasti, mutta perhoset eivät tulleet esille. Ne olivat lakanneet lentämästä. Se oli kuin paha uni, uusi vuosituhat oli tunkeutumassa esiin kuin vihastunut lohikäärme maan uumenista.”

Käymme tulivuorialueella, jossa savupatsaat nousevat kraatereista. Kuumuus pitää perhoset poissa.

Viikon lopulla tuhoista alkoi olla käsitys. Taiwanin pahin järistys vuoden 1935 jälkeen oli tappanut ainakin 2000 ihmistä, 9000 oli loukkaantunut, 100 000 oli joutunut kodittomaksi ja 6000 rakennusta oli säpäleinä. Vain herra Wu mietti, miten kävi perhosten luonnossa. Hän tuli siihen tulokseen, että ei kuinkaan. Herra Wun helpottunut ajatus ei kiinnostanut ketään.

Järistysviikon lauantaina presidentti Lee Teng-hui määräsi poikkeustilan, sotilaat vahtivat järjestystä kovalla kädellä, tilanteesta hyötymään yrittäviä mustan pörssin kauppiaita rangaistiin ankarasti. Virallisessa pörssissä nähtiin jälkijäristys: tekno-osakkeet putosivat maailmanlaajuisesti, kun diilerit pelkäsivät Taiwanin jättimäisen mikroprosessori- ja virtapiiriteollisuuden romahtavan. Se osoittautui ylireagoinniksi. Kun sähköt saatiin saarella jälleen pelaamaan, teollisuus oli ”back to business”. Herra Wu oli back to business jo seuraavana päivänä – ahmattitoukille piti saada piippuköynnöstä.

Time-lehti kertoi, että seismologi John Greelingin mielestä syksyn 1999 järistykset ensin Turkissa, Kreikassa ja sitten Taiwanissa olivat vain paha yhteensattuma eivätkä heijastusta mistään El Nino -tyyppisestä ilmiöstä. Greeling lensi Kaliforniasta katsastamaan tuhoja. Euraasian laatta on osin Filippiinien laatan päällä, hän tiesi. Laatat tulevat jyristelemään vastakin. Geologi Wei Kuo-yen Taipein yliopistosta ennusteli uusia järistyksiä 2-3 kuukauden sisällä. Niitä ei tullut.

Wun 90–vuotias äiti jäi ensihädässä sisälle taloon, kun järistys iski. Hänet kannettiin ulos samalla, kun haettiin teepannu. Moni muu jäi kaatuvien seinien tai romahtavan katon alle. ”Kun tällaista tapahtuu jossain muualla, ei sitä juuri noteeraa”, Wu sanoo. ”Mutta kun se iskee omaan kylään, jokainen murskaantunut on joku jonka tunnet.”

Syksyn 1999 Lepidoptera News -lehdessä  entomologi Hsiau-Yue Wang raportoi uutiskirjeessä seuraavasti: ”Pulin korvaamattoman arvokkaat perhoskokoelmat ovat turvassa. Pahin tuho osui Puliin, lähelle Sun Moon -järveä. Kuitenkin Wun perheen ja Lon perheen kokoelmat, perhosmuseo, farmi ja hyönteistieteilijöiden hotelli säilyivät koko lailla ehjinä. Vuoristotiet ovat säpäleinä ja Chingshan Hostel – jonka monet perhosharrastajat tuntevat – hävisi. Läheinen vuorenrinne metsineen putosi alhaalla olevaan laaksoon. Tähän osuu Taichungin ja Lishanin välinen valtatie, sen kunnostaminen vie pitkään.”

Taiwania on aina uhannut jokin tai joku. Sitä ovat hallinneet portugalilaiset, joiden henkeä saaren kauneus salpasi vuonna 1517. Ilha Formosa tarkoittaa Beautiful Island. Mutta vielä vanhempi nimi on nykyinen Taiwan, Terraced Bay. Sitten tulivat hollantilaiset ja espanjalaiset. Vuonna 1661 Ming–dynastian kannattaja Cheng Chengkung pakeni Manner-Kiinasta, kun Qing–dynastia alkoi upottaa Mingiä. Hän valtasi saaren 35 000 miehen ja 400 sota-aluksen voimin ja heitti hollantilaiset ulos. Vuonna 1894 japanilaiset sotivat Formosan Kiinalta itselleen ja pitivät rautanyrkkiä seuraavat 50 vuotta.

Kingdom of Butterflies

Silloin syntyi Kingdom of Butterflies. Japanilaiset entomologit ja harrastajat olivat innoissaan trooppisen, smaragdina meressä hohtavan saareen faunasta. Löytyyhän saarelta noin 400 päiväperhoslajia, joista 50 on endeemistä eikä tavata muualla. Komeimpia perhosia, ritariperhosia, on jopa 37 lajia (Suomessa yksi). On vastavalossa kultaisena loistava, erittäin harvinainen linnunsiipi, joka häivähtää oranssiin ja vain Shei-Pan kansallispuistossa elävä ritari (Papilio maraho). Mustasamettisen ritarin takasiivissä on ruskeanpunainen puolikuiden vyö ja oudon leveät punaiset kannukset. Ritarin toukka syö Taiwanin marjakuusen neulasmaisia lehtiä. Puusta saa kauniita huonekaluja, se on hakattu melkein loppuun. Ritari on kuilun partaalla ja luonnonpuiston metsikkö on viimeinen ohut side tulevaisuuteen. Yöperhosia on noin 4000 lajia.

Japanilaiset ovat maailman innokkaimpia perhoskeräilijöitä, mutta eivät kuitenkaan syö toukkia niin kuin kiinalaiset, jotka paistavat ne pannussa.

Taiwanilaisia perhoshienouksia. Suurin osa kuvattu Pulin kaupungin perhospuutarhassa. Ensimmäinen kuva on lainattu netistä.

Taiwan väisti kommunismin

Toisen maailmansodan lopussa Japani oli raunioittanut paitsi oman myös  Taiwanin talouden. Jaltan rauhansopimuksessa Kiina sai taas suvereniteetin saareen, kun Japani hävisi sodan. Formosalaiset iloitsivat kovakätisen japanilaishallinnon loppumisesta ja Kiinan kansallispuolueen (Kuomingtan) vallasta. Mutta murheet sen kuin jatkuivat. Kommunistit väänsivät voiton Manner-Kiinassa vuonna 1949, ja Kuomingtanin johtaja Chiang Kaishek pakeni Taiwanille ottaen mukaan lippunsa  ja 1,5 miljoonaa kannattajaa. Näin alkoi ”kahden Kiinan tarina”, jolla ei näytä olevan loppua. Vuonna 1975 87–vuotiaan Chiang Kaisehkin sydän petti, mutta yli 90–vuotias leski elää New Yorkissa ja on Taiwanin rikkain nainen. Hän omistaa buddhalaispalatsin näköisten Grand hotellien ketjun.

Vuonna 1887 saarella oli 2,5 miljoonaa asukasta, nyt noin 23 miljoonaa. Taiwan on Kaukoidän taloustiikeri, myös sotilaallisesti vahva, ja ihmisten elintaso on toista kuin mannerkiinalaisten. Helsingin Sanomat kirjoitti. ”Kiina varoitti taas Taiwania ja syytti Yhdysvaltoja. Uusi puolustusraportti sanoi Taiwaninsalmen tilannetta synkäksi.”

Kiina pitää Taiwania vain kapinallisena maakuntanaan, mutta ilman ydinaseita se ei valtaa saarta. Taiwanilaiset ovat oppineet läksynsä. He välttävät ärsyttämästä Kiinaa (eivät anna itsenäisyysjulistusta), mutta pitävät sopivan etäisyyden ja oman poliittisen ja taloudellisen järjestyksensä. Herra Laiman sanoo: ”Tiedämme, että kukaan ei uskaltaisi tukea itsenäisyysjulistustamme, koska Kiina on liian tärkeä suututettavaksi. Näin siitä huolimatta, että me olemme demokratia ja Kiina kommunistinen diktatuuri. Yhdysvallat ja länsimaat puhuvat ihmisoikeuksista, mutta eivät uskalla julkisesti tukea itsenäiseksi pyrkivää demokratiaa!” Laimania naurattaa kiinalainen sananhelinä. He sanovat olevansa rauhaa rakastava maa, joka ei koskaan tavoittele ylivalta-asemaa tai muiden maiden valtaamista. Meitä Kiina kuitenkin pitää vain kapinoitsijoina, jotka nujerretaan vaikka sodalla. Ja tämä on virallista puhetta.

 ”Te ette lännessä ymmärrä käsitteiden eroa”, hän jatkaa. ”Kiinassa ihmisoikeuksista käytetään sanontaa ren chuen (ren tarkoittaa ihmistä ja chuen voimaa). Voima on kykyä ja auktoriteettia toimia, mutta oikeudet ovat vaade seikoista, jotka kuuluvat ihmiselle lain, luonnon tai perinteen mukaan. Koska Kiinalla ei ole koskaan ollut traditionaalista lakijärjestelmää, käsitystä yksilölle kuuluvista ihmisoikeuksista ei yksinkertaisesti ole olemassa.”

Mies on umpikiinalainen, mutta häntä sanotaan Laimaniksi ― piru tietää miksi. Kielinero kuitenkin, solkkaa englantia kelpo tavalla. Matkustellut Suomessakin. ”I dropped by Cafe Esplanade and ordered: one espresso and yksi Karjaalan pirakka”.

Yamingshanin kansallispuistossa ylänköseulo (Parantica sita niphonica), kylävilkko (Eurema hecabe), viuhtoja (Coliadinae) kuivahtaneen puron pohjalla, tarhaviuhto (Catopsilia pomona), tarkemmin tunnistamaton syrjö (Mycalesis sp.) ja Common Purple Saphire (ei suom. nimeä) (Heliophorus epicles).

 ”Kingdom of Butterflies, niin se oli ennen mutta ei enää”, huokaa herra Wu. Floridan kokoinen Taiwan on etenkin lännestä kaluttu saari. Japanilaiset hakkasivat toisen maailmansodan aikaan surutta metsät. Teollinen vallankumous, väestönkasvu, koulutuksen puute ympäristöasioissa, tolkuton roskaaminen ja jätteiden heittäminen suoraan luontoon, valtavasti lisääntynyt liikenne ja kaupunkien suunnittelematon kasvu ovat tehneet pahaa jälkeä. ”Ihminen, varsinkin kiinalainen, syö kaiken pääskysenpesiä, haineviä, koiria ja perhostoukkia myöten”, Wu mutisee. 

Vasta 1980-luvulla herättiin hiukan ajattelemaan ympäristönsuojelua, ja ensimmäinen luonnonsuojelualue, Kenting perustettiin vuonna 1984. Onneksi Taiwanin keskiosa on vaikeakulkuista vuoristoseutua, jonne ihmisen on ollut vaikea tunkeutua. Luontoa on sentään säilynyt.

Me lähdemme perhosretkelle päämääränä ”Yellow Butterfly River”. Herra Wu asianmukaisesti, mutta herra Laiman nappaskengissä.