Indonesia, Sulawesi

Marósjoen putousalue eteläisellä Sulawedellä, Bantimurungissa on kuuluisa kauneudestaan ja perhosista.  Syyskuun lopulla 1857 Alfred Russel Wallace pääsi putouksille ja kirjoitti haltioissaan: ”Tusinan verran suuria, läpinäkyviä perhosia [Blanchard´s Tree Nymph, Idea blanchardii] lensi laiskasti putouksilla, ja täällä sain lopulta pyydystettyä hyönteisen, jota olin toivonut mutta tuskin odottanut tapaavani – loistavan ritariperhosen [jättisapeli, Lion Swordtail, Papilio androcles], suurimpia ja harvinaisimpia tunnetuista ritariperhosista.” (The Malay Archipelago 1869).

Puoli vuotta myöhemmin, helmikuussa 1858 Wallace oli malarian kourissa Halmaheran saarella, Molukeilla. Pahimman kuumeen hellitettyä, hän tajusi yhtäkkiä Thomas Malthusin populaatioteorian tärkeyden. Hän luonnosteli ajatuksensa yhtenä iltana ja hioi esseen On the Tendency of Varieties to Depart Indefinitely From the Original Type valmiiksi kahtena seuraavana:. Maaliskuun 9. päivänä hän lähetti kirjoituksen Ternaten saarelta postilaivalla Charles Darwinille, jonka kanssa hän oli aloittanut kirjeenvaihdon kahta vuotta aikaisemmin. Darwin sai kirjeen kesäkuun 18. päivänä. Tästä seurasi Darwinin mielessä mylläkkä, koska Wallace luonnosteli luonnonvalinnan teorian juuri samalla tavalla, kuin hän oli itse vuosia ajatellut.

Darwin kirjoitti hätääntyneenä parhaalle ystävälleen geologian professori Charles Lyellille: ”Vaikka Wallacella olisi minun tekemäni luonnos vuodelta 1842, hän ei olisi voinut tehdä parempaa yhteenvetoa! Jopa hänen käyttämänsä termit ovat lukujeni otsakkeita”. Darwin oli kirjoittamassa aiheesta kirjaa, mutta ei ollut varsinaisesti julkaissut mitään.

Seurasi merkillinen tieteellinen episodi. Wallacen tietämättä Lyell ja Darwinin toinen läheinen ystävä, kasvitieteilijä Joseph Hooker esittivät Linnean Societyn kokouksessa Lontoossa heinäkuun 1. päivänä 1858 tieteellisen työn: ”On the Tendency of Species to form Varieties; and the Perpetuation of Varieties and Species by Natural Means of Selection”. Tekijöinä Charles Darwin ja Alfred Wallace. Tässä esityksessä oli kolme dokumenttia: 1) Darwinin tekemä luonnos 1839, joka oli kopioitu 1844 (The Variation of Organic Beings under Domestication and in their Natural State), 2) Darwinin vuonna 1857 lähettämä yksityinen kirje amerikkalaiselle kasvitieteilijälle Asa Graylle, ja 3) Wallacen edellä mainittu kirje Darwinille. Siten evoluutioteorian tieteellisen prioriteetin jakavat Darwin ja Wallace. Laittoivatko Darwinin ystävät nimet aakkosjärjestykseen vai tarkoituksellisesti Darwinin ensimmäiseksi?

Charles Darwinin ja Alfred Russel Wallacen tiedelehden Editorille osoitetun yhteisen kirjeen ensimmäinen kappale. Kirjeen otsikko on: ”On the Tendency of Species to form Varieties; and on the Perpetuation of Varieties and Species by Natural Means Selection. Journal of the Proceedings of the Linnean Society, 1858, vol. 3. Seuraavana vuonna, 1859 Charles Darwin julkaisi evoluutioteorian perustana pidetyn kirjansa: ”On the Origin of Species”.

Tapahtuma sai Darwinin hurjaan työvireeseen, jonka tuloksena julkaistiin marraskuussa 1859 On the Origin of Species. Tämän jälkeen suuri yleisö muistaa Darwinin mutta ei Wallacea. On vielä lisättävä, että Wallace oli julkaissut jo vuonna 1855 vähälle huomiolle jääneen artikkelin On the Law which has regulated the Introduction of New Species. Koska hän käytti sanaa ”create”, artikkeli kuitattiin kreationistisena ja vaikka Darwin tiesi artikkelista, hän ei ymmärtänyt reagoida.

Darwin oli yläluokkainen, joutilas herrasmies mutta Wallace työväenluokasta, ja hänen piti ansaita jokainen penni kovalla työllä. Tässä tapauksessa keräämällä luonnontieteellistä aineistoa. Darwin oli askarrellut uusien ajatusten parissa jo H.M.S. Beaglella tehdyn maailmanympärimatkan ajoilta (1831–1836). Vuonna 1837 hän oli alkanut pitää muistikirjaa Notebook on Transmutation of Species. Wallacen yhtäkkinen kirje yllätti hänet täysin, mutta tieteellisessä mielessä hän hoiti asian korrektisti, ja prioriteettiongelmasta autuaan tietämätön Wallace jakaa ensimmäisen julkaisun kunnian.

Niin kuin useasti tieteen historiassa, mullistava havainto ”roikkuu ilmassa” ja monet tutkijat kykenevät jo läpimurtoon. Kun keksintö on tehty, se tuntuu melkein itsestään selvältä. Wallacen kirje Darwinille vuonna 1858 laukaisi pitkään kyteneet ajatukset toimivaksi kokonaisteoriaksi.

Ekologi A.J. Whitten työtovereineen kuvaa tapahtumaa seuraavasti kirjassaan Ecology of Sulawesi:  ”Primary reason he [Charles Darwin] was encouraged to write down his thoughts was because Wallace had written to him from Indonesia enclosing a manuscript showing that he had reached more or less the same conclusions as Darwin. Wallace was particularly fascinated by a visit to Sulawesi (Celebes)… ”.

Perhoslaaksoon ja isolle putoukselle

Makassarista on tunnin ajo kalkkikivisten keilavuorten ympäröimään perhoslaaksoon. Iso Putous, Bantimurung, kylpee keväisessä auringossa. Ensin iso putous, järvi, pieni putous, kallioluolat, ylimpänä pikkujärvi.

Abdul Rahman R. on asunut Bantimurungissa ikänsä ja kerännyt 250 perhoslajia. Hänen mukaansa putousten alueella on tavattu 330 lajia, mikä on 68 % kaikista Sulawesin 488 perhoslajista. Se on suhteellisen pieni luku naapurisaariin verrattuna (Borneolla melkein tuhat), mutta perhoset ovat ainutlaatuisia. Niistä 43 % elää vain Sulawesillä eikä niitä tavata missään muualla. Vastaava luku on 2 % Malesian niemimaalla sekä 10 % Jaavalla ja Borneolla.

Sulawesi on keskellä Indonesian saaristoa ja siksi sen faunan olettaisi olevan eräänlainen sekoitus ympäröivien saarten lajeja, mutta niin ei ole. A.J. Whitten kirjoitti 1987: ”Sulaweden fauna muistuttaa enemmän Filippiinien kuin lähisaaren, Borneon, faunaa, mikä kertoo ikivanhasta maayhteydestä”. Wallace kirjoitti jo vuonna 1869: “The anomalies and eccentricities in the natural history of Celebes which I have endeavoured to sketch all point to an origin in a remote antiquity”. (The Malay Archipelago 1869)

Sulaweden perhoset ovat muodoltaan kummallisia, poikkeavia. Monien heimojen (Papilionidae, Pieridae, Nymphalidae, Lycaenidae) lajit ovat suurempia ja etusiiviltään kaarevampia kuin lähisaarten sukulaislajit. Asiantuntija huomaa ensi silmäyksellä, jos laji on Sulawedeltä. Erikoista on, että ”Celebesin etusiipi” ja ”gigantismi” on yhteinen monilla lajeilla, jotka eivät ole sukua toisilleen. Wallace huomasi tämän ensimmäisenä. Alla olevassa kuvassa keskellä Wallace on hahmotellut kirjassaan The Malay Archipelago Sulaweden lajien ja lähisaarien sukulaislajien etusiipien kokoa ja kaarevuutta: 1. Papilio gigon vs. P. demolion, 2. Papilio miletus vs. P. sarpedon ja 3. Tachyris zarenda vs. T. nero.

Kävelen putouksen yläosassa pikkujärveksi levinneen suvannon reunamilla. Siitä pääsee loikkaamaan hiekkasärkälle, jossa on keskellä matalaa kalliolouhosta. Yhtäkkiä iso vaalea perhonen putoaa särkän kosteaan kohtaan, jossa jo kyttäämäni isoraitoritari (Papilio gigon) (vas.) värisyttää siipiään. Androcles (oik.)! Se on totta tosiaan jättisapeli (Graphium androcles). En ole uskoa silmiäni.    

Upea ritariperhonen Graphium androcles (Lion Swordtail), jolle Kari Nissinen on antanut suomalaiseksi nimeksi jättisapeli, esiintyy Sulaweden kalkkikivialueilla, mutta ravintokasvia ei tunneta. Wallacen jälkeen (1857) monet kerääjät koettivat löytää perhosen, mutta 25 vuotta myöhemmin se ilmoitettiin hävinneeksi. Sitä tavattiin taas 45 vuotta Wallacen jälkeen, mutta 1980-luvulla perhonen näytti lopullisesti kadonneen Bantimurungin alueelta. Oliko Wallacen kuvaus perhosesta historiaa ja laji kadonnut iäksi: ”As this beautiful creature flies, the long white tails flicker like streamers, and when settled on the beach it carries them raised upwards, as if to preserve them from injury”. (The Malay Archipelago)

Pariin kymmeneen vuoteen ei ole havaintoja, mutta nyt Wallacen perhonen on nenän edessä! En uskalla hievahtaakaan. Perhonen on kulunut ja siivet ripsaantuneet, mutta giganttisen Graphiumin voimakkaan kaarevat etusiivet, vihertävä juovitus ja pitkät, sulavat kannukset eivät jätä epäilylle sijaa. Se nostaa siivet pystyyn ja työntää imutorven syvälle hiekkaan. Hivuttaudun maahan kuvausasentoon ja kädet vapisten saan tarkennettua ja laukaistua. Ryömin mahallani vielä lähemmäksi ja saan perhosen hievahtamattomaan tähtäimeen. Nikonin suljin losahtaa korvissani kuin pommi, mutta imemiseen keskittynyt ja Bantimurungin pauhun turruttama perhonen ei hätkähdä. Äkkinäinen liike kimmottaisi sen takuulla tiehensä. Henkäisen syvään, kävipä munkki.

Bantimurungin perhoskylä

Illansuussa katselen lähiympäristöä tarkemmin. Bantimurungin portin lähettyville on kasvanut ”perhoskylä”, jossa elelee ainakin puolitusinaa ammattimaista perhosdiileriä. Kaikkialla on omat porhonsa, täällä Mr. Hamjakin suku näyttää hallitsevan. Isossa talossa hieno yläkerta, pihalla seitsemän autoa. ”Perhos- ja hyönteiskaupalla kerättyä tavaraa ja tauhkaa”, Abdul valistaa. Rotkolaakso on periaatteessa luonnonsuojelualuetta, mutta ”poacherit” kulkevat alueelle taaemman sillan kautta. Sekin häpeileminen lienee turhaa, koska khakipukuiset rangerit sulkevat ilmeisesti silmänsä sopivasta määrästä rupioita. Perhosia kerätään surutta eikä kukaan huomaa mitään. Pikkupoikia tupsahtaa sivupoluilta eteeni myymään harvinaisia Charaxes-lajeja ja jopa Molukeilta ja Irianilta tuotuja linnunsiipiperhosia.

Abdul ja hänen intialainen kaverinsa ovat myös diilereitä. Intialainen pyydysti vastikään Irianin Timikassa Ornithoptera meridionalista, pienintä ja harvinaisinta linnunsiipiperhosta, josta keräilijät maksavat maltaita (virheetön yksilö 1 000-1 500 dollaria). Mutta se oli kovaa hommaa, kolmessa kuukaudessa sai kolme paria koiraita ja naaraita. Piti kiivetä korkealle puuhun ennen kuin haavin heilutus tuotti tulosta. Palkkioksi tuli malaria.

Abdulilla on myös kovakuoriaisia, joita myydään elävinä japanilaisille diilereille, titanusta ja emperoria, leuat kuin tukkisakset. Pituus mitataan tarkkaan, yli 9,5 sentin hirviöistä maksetaan jopa 1 400 dollaria, pienemmistä ehkä 100 dollaria. Niitäkin kerätään eniten Irianilta, laitetaan kosteaan sanomalehteen ja muovipurkkeihin ja roudataan Sulawesille (kuolleisuus 30 %). ”Mihin japsut eläviä koppiaisia tarvitsevät”, kyselen. ”Lemmikeiksi”, Abdul vastaa. Mietiskelen, että joo, aika kätevää, kun ajattelee japsujen asuntokoppeja, jossa patjat levitetään yöksi tatamille. Yövyin kerran Tokiossa Ryokanissa, johon minun lisäkseni ei titanusta suurempaa olisi mahtunutkaan! Kuljetuksissa kuolleet otukset valetaan muovisiin avaimenperiin, hukkatavaraa ei tule.

Lepakkokylä

Abdul kysyy, että käytäisiinkö lepakkokylässä katsomassa, kuinka lepakot lähtevät iltahämärissä pyydystysmatkalla. Minä en ymmärrä hommasta mitään, mutta mennään pois. Kylä on saastainen persläpi, kurjat talot huojuvat puujalkojen päällä, niiden välissä kanat kaakattavat, siat röhkivät  ja lapset pelaavat mudassa fudista.

Lepakkokylä epäilemättä, kaikkialla kylän puissa riippuu päät alaspäin suuria, punertavakarvaisia hedelmälepakoita. Ne pitävät pientä vaikerrusta ja sottaavat suuret alat puiden alla. Abdul on kärsimätön ja haluaa aloittaa shown heittämällä lepakoita kivillä ja mutapaakuilla. Lepakot kiljahtavat ja kääntävät kylkeä, mutta kun kello tulee 18.30, ne lähtevät kuin yhteisestä sopimuksesta. Yhtäkkiä miljoona lepakkoa nousee metrisille siivilleen isona, kauhistuttavana, taivaan peittävänä vyörynä. Kuka kuningaslepakko on määrännyt järjestyksen, mutta puut tyhjenevät yksi kerrallaan, ja lentävät ketut suuntaavat kaikki samaan suuntaan. ”Suuri humahdus on aina yhden kuukauden yhteen suuntaan”, Abdul sanoo. ”Sitten laaksojen hedelmävarastot on tyhjennetty ja reittiä muutetaan. Näytelmä toistuu vuoden jokaisena iltana eikä kukaan tiedä, miksi lepakot ovat valinneet asuinpaikakseen juuri tämän kylän. Kylästä tulee lepakkokylä ja vähitellen riesasta tulee siunaus ja lepakoista pyhiä.”

Sitä päivää pelätään, jolloin kuningaslepakko sanoo: ”Tämä kylä on nähty, ihmiset eivät ansaitse läsnäoloamme ja suojelustamme, he ovat rikkoneet lepakkojumalan käskyjä, otamme heiltä onnen pois”. Lepakot ovat olleet kylässä yli 25 vuotta, mutta jonain päivänä ne lähtevät. Silloin ei ole helppoa olla kylän vanhin, joka nyt kutsuu meidät luokseen. Batman pitää vieraistaan pientä kirjaa, ja vieraan on hyvä ymmärtää antaa pieni lahjoitus kylän hyväksi.

Siipien muoto ja pitkät kannukset kertovat

Bantimurungin Losmen on surkea. Rotat juoksevat pitkin nurkkia ja torakat ryömivät sängyssä. Patja on kauhea ja peitto likainen. Vettä tulee liruttamalla ja jos sitä joisi, olisi aamulla vainaa.

Syöpäläisiä laiskasti häätäessä joutaa ajatella Wallacea ja androclesta. Miten pienestä ja mitättömän tuntuisesta havainnosta on syntynyt kokonainen teoria, vanhan ajattelun mullistanut luonnonvalintaan perustuva evoluutio-oppi. Ovathan ihmiset nähneet ”Celebesin etusiiven” tuhansia vuosia. Tarvittiin Wallacen ”prepared mind” oivaltamaan poikkeuksellisen siipikaaren syväbiologinen merkitys. Miten yhteisestä kantamuodosta on käsittämättömien pitkien aikajaksojen kuluessa eriytynyt uusia, hieman toisistaan poikkeavia lajeja eristyneillä saarilla. Kunkin saaren olosuhteet ovat muokanneet omanlaisensa lajisopeuman. (Lukija huomatkoon, että Wallace ei tiennyt Darwinin Galapagoksen peiponnokkahavainnoista mitään).

Sulaweden erikoisuuksia: savuleiju (Idea blanchardii), kyömylieho (Delias rosenbergi alalaji chrysoleuca), sinilasiritareita (Lamproptera meges) ja rusoristeilijä (Vindula dejone alalaji celebensis).

Sulaweden Bantimurungin kalkkikivinen rotkolaakso on jyrkkä, kapea ja rehevä. Kun sen näkee, androcleksen siipien muoto ja pitkät kannukset alkavat kertoa tarinaa. Perhonen liitää rotkoa edestakaisin. Voimakkaat ilmavirrat vaativat vahvat ohjaimet eli pitkät kannukset. Kapeassa rotkossa perhosen on pystyttävä nopeisiin äkkikäännöksiin lepakon, linnun tai sudenkorennon hyökätessä. Tarvitaan kaarevat ja suhteellisen kapeat etusiivet. Androcles on ”perfect fit”, geenien ja ympäristön yhteispelin täydellinen tuote. Wallace kirjoittaa:  ”Such gorges, chasms, and precipices as here abound, I have nowhere seen in the Archipelago”. Mutta Wallacea askarruttaa kysymys, miksi perhosten pitäisi kyetä täällä noin nopeisiin pakoliikkeisiin, eihän Bantimurungissa ole erityisen runsaasti hyönteisiä syöviä lintuja tai lepakoita. Hän päättelee, että perhoset ovat reliktejä, jäänteitä aivan toisenlaisilta, paljon rikkaamman faunan ajanjaksoilta.

Malariakuumeen hellittäessä Wallacella oli toipilaana Halmaherassa hieman aikaa. Ei tarvinnut kerätä, järjestää kokoelmaa, tehdä muistiinpanoja ja huolehtia retkikunnasta. Nyt hänestä huolehdittiin. Kuoleman uhka kirkasti aivot, jotka siilasivat valtavasta kokemusaineistosta pintaan oleellisen. Miksi joka saarella Graphium-lajien siipien kaarevuus on hieman erilainen? Sen oivaltamiseen meni yksi ilta ja teorian hahmottamiseen paperille kaksi seuraavaa. Wallacen kirje Darwinille oli noin kaksikymmentä käsinkirjoitettua sivua. Siinä se, kun postilaiva lähti Ternaten saarelta, nyt voisi viikatemies vaikka tulla. Wallace oli 35-vuotias.

Aamulla jatkan Bemolla Makassariin. Hotelli Golden Makassarin terassilla auringonlasku on verenkarvainen ja vaikuttava. Sataman vanhassa laivassa on ravintola, joka tarjoaa öljyssä keitettyjä jättikatkoja. Kaupungin matala silhuetti syttyy vähitellen, öljysäiliöiden valot, laivojen valot, TELKOMin mainosvalo. Yö on musteensininen ja elävä laulaja vetää komeasti Tom Jonesin ”Fall in love…”.

Avaan pullon Bintangia ja nostan jalat kaiteelle. Nostan olutmaljan vanhalle kunnon Alfredille, jota historia on syrjinyt. Kaikille historian syrjimille! Ensimmäinen utelias siemaus maistuu löytöretkille, lepakoita pakenevalle androclekselle, Bantimurungille, Abdulin hielle, siirtomaaherrojen kalanhajuiselle Makassarille ja eteläisen Sulawesin loputtomille riisipelloille.

Karttaan on piirretty Wallacen linja, joka kulkee Indonesian saariston poikki erottaen toisistaan intialaisen ja australialaisen eliömaantieteellisen alueen (Wallace AR. On the Physical Geography of the Malay Archipelago. Journal of the Royal Geographical Society 1863; 33: 217-234).

Kirjallisuutta

Wallace AR. The Malay Archipelago. MacMillan and Co. London and New York 1890. First Edition 1869, New Editions 1872, 1890.

Wallace omistaa kirjansa Darwinille: ”To Charles Darwin, author of the Origin of Species I dedicate this book, not only as a token of personal esteem and friendship but also express my deep admiration”.