Käppäilen hajamielisesti Chicagon antikvaarisessa kirjakaupassa nimeltä ”Rain dogs”. ”Löytyisikö vanhoja matkakirjoja?”, kysyn. Jotain mutinaa ja viittaus kauaksi homehtuneiden hyllyjen väliin. A NATURALIST IN CANNIBAL LAND by A. S. MEEK. With an introduction by The Hon. Walter Rotschild and thirty-six illustrations. Vuodelta 1913. T. Fisher Unwin, London, Leipsic. Häh! Sataviiskyt dollaria, mutta alennettuna 110 taalaa. Pysyn pokkana kaivaessani kuvetta, mutta olen pökertyä onnesta. Kirjaa ei saa mistään.

Vuonna 1904 Albert S. Meek (1871-1943) ampui Solomonin Choiseulin saarella maailman kuusi viimeistä töyhtöpyykyyhkyä (yllä piirros netistä). Meekin toimeksiantaja, upporikas Sir Walter Rotschild kuvasi lajin antaen nimeksi Choiseul Crested Pigeon (Microgoura meeki). Alkuasukkaat kutsuivat lintua nimellä kukuru-ni-lua. Ei kuulunut enää kukuru… Lintu meni iäksi. Meek ampui myös lintusiipiperhosia puiden latvustosta saadakseen kerättyä niitä Rotschildin Tringin luontomuseon kokoelmiin. Kuvassa jättilintusiiven naaras, Queen Alexandra´s Birdwing (Ornithoptera alexandrae), jonka Rotschild kuvasi vuonna 1907. Repaleinen perhonen on Lontoon luonnontieteellisessä museossa.

Albert Stewart Meek keräisi erityisesti Etelämeren paratiisisaarilta luonnontieteellisiä näytteitä Sir Walter Rotschildille, jonka käsittämättömät kokoelmat ovat brittien luonnontieteellisen museon ydin ja sijoitettu Tringiin, 50 km Lontoosta luoteeseen.

Vuonna 1904 Solomonin saariryhmään kuuluvalla Choiseulin saarella, Papualta itään, Meek ampuu maailman kuusi viimeistä töyhtöpyykyyhkyä ja nappaa mukaansa yhden munan. Sir Walter kuvaa lajin ja antaa nimeksi Choiseul Crested Pigeon  (Microgoura meeki). Saarelaiset ovat ihmissyöjiä ja Meek tarvitsi aseellisen saattojoukon turvaamaan pakotien laivaan. Jos alkuasukkaat olisivat ymmärtäneet, että tuo lintu, kukuru-ni-lua, olisi loppu ikiajoiksi, he olisivat panneet koko porukan pataan tuliaseista välittämättä.

Papualta Meek löytää maailman suurimman perhosen, jättilintusiiven (Ornithoptera alexandrae). Se näyttää linnulta puun latvuksessa, joten Albert ampuu sen alas. Ei silti, osaavat alkuasukkaatkin. Meek laskee, että päällikön pääkoristen keskitöyhtöön tarvitaan 23 paratiisilinnun sulat! Jousella ja nuolella.

Papuan vuoristossa avustajapojat sairastuvat tuhkarokkoon, mutta neitseellinen alue tuottaa Meekille uutta joka askeleella. Niin kuin tieteelle uuden loistavan lintusiiven (saa myöhemmin nimen vuoristolintusiipi, Ornithoptera chimaera). Pojat huononevat ja kuumehorkka pahenee katkeran kylminä öinä. Meekin pitää ratkaista, jatkaako keräämistä vai palatako rannikolle. Hän pohtii, mikä on tärkeämpää, poikien henki vai uudet perhoslajit? Hän sisuttelee ja yksi pojista kuolee. Vasta sitten joukko lähtee nopeasti rannikon lämpimään. Muut toipuvat.

Sykähdyttävin perhoskirjan kansi on Bernard D´Abreran Birdwing Butterflies of the World (1975). Siinä loistaa äiti maan upein kolmikko: sinistä hohtava indigolintusiipi (Ornithoptera (priamus) urvillianus), syvän vihreä kuningaslintusiipi (O. priamus) ja häikäisevä kultalintusiipi (O. croesus). Oikealla alhaalla Ornithoptera allotei (ei suom. nimeä), joka on kuningatarlintusiiven (O. victoria) ja indigolintusiiven luonnollisissa olosuhteissa syntyvä hybridi. Se kantaa maailman harvinaisimman perhosen viittaa ja on vain muutaman kerran tavattu Solomonin saarilta. Kuvan yksilö on onnistuttu kasvattamaan.

Meek on karu kertoja, tosiasiat puhukoot. Vuosi on 1906 Biagin vuorilla, mistä Mambare-joki saa alkunsa. Meek on ottanut avukseen 18 poikaa ja perustanut kaksi huoltoleiriä vuoriston ja rannikon välille. Kanowini, Taueoko ja Nabudiga ovat matkalla alas rannikolle viemään näytteitä ja hakemaan täydennystä, kun alkuasukkaat hyökkäävät. Nabudiga kuolee heti, Taueko pääsee pakenemaan, mutta Kanowini on ylittämässä rotkoa, kun nuoli osuu hänen kahdesti. Hän putoaa jokeen, näyttelee kuollutta ja ajelehtii alavirtaan, missä pelastautuu. Toisessa hyökkäyksessä kuolee myös yksi Meekin pojista. Murhaajia yritetään kiinni ja Meek uhkaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä, jos alkuasukaspoliisit eivät saa mitään aikaa. Huhtikuun 18. päivänä Meekin porukka ja poliisit etsivät alkuasukaskylästä kadonneita tavaroita, mutta löytävät vain tapetun pojan käsivarren luun katosta roikkumasta. Voitonmerkkinä!

Seuraavana vuonna 1907 Meek on Kumusi-joella. Hänen valkoinen avustajansa kuolee yhtäkkiä malarikuumeeseen. Meek kuvaa tapausta kliinisesti. ”He was completely off his head for three days, and was seeing motor cars, railway trains, children riding on clouds and the like. He began to be delirious on Monday morning and dies on Wednesday night.” Meek sairastuu myös itse kuumeeseen ja lisäksi jalkapohjiin ilmestyy violetteja rakkuloita, jotka laajenevat haavoiksi ja estävät kävelemisen.

Papua Uusi Guineassa elävä jättilintusiipi (Ornithoptera alexandrae) on maailman suurin päiväperhonen. Kuvan yksilö kuuluu japanilaisen suurkerääjän Bunzo Kamein kokoelmiin (kuva TH). Oikealla piirros kuningatarlintusiivestä (O. victoriae), joka elää Solomonin saarilla (Ribbon RHF. Icones Ornithopterorum. Lontoo 1898-1906). Vasemmalla alhaalla kuningaslintusiipi (O. priamus) kuvattuna perhospuutarhassa (TH). Vieressä arfakinlintusiipi (O. rotschildi) (koristetaulu) eli Sir Walter sai kuin saikin oman lajinsa! Lintusiipilajeja on maailmassa kaikkiaan vain 16.

Mutta kerääminen tuottaa hienon tuloksen Meekin löytäessä jättilintusiiven koiraan (aikaisemmin vain naaras). Lähettäessään loistavan perhosen Lontooseen, hän kirjoittaa Tringin museon tohtori Jordanille, että koska tämä on hänen tärkein perhoslöytönsä, perhonen tulisi nimetä Meekin rahoittajan, Walter Rotschildin mukaan. Mutta Walter kieltäytyy, koska perhonen muistuttaa aikaisemmin nimettyä kuningatarlintusiipeä.  Kaksi Englannin kuningatarta: Alexandra ja Victoria.

Vaan ehkä kauneimman lintusiiven pyydysti Alfred Russell Wallace! (ks. myös tarina Wallacen perhoset ja evoluutionteorian synty)

Wallace (1823-1913) oli kuitenkin pyydystänyt mielestäni kauneimman lintusiiven, kultalintusiiven (Ornithoptera croesus) vuonna 1858 Indonesiaan kuuluvalta Batchianin saarelta, Papua Uusi Guineasta hieman länteen. Alfred kirjoitti päiväkirjaan: ”The beauty and brilliance of this insect are indescribable, and none but a naturalist can understand the intense excitement I experienced when I at length captured it. On taking it out of my net and opening the glorious wings, my heart began to beat violently, the blood rushed to my head, and I felt much more like fainting than I have done when in apprehension of immediate death”. (The Malay Archipelago 1890). Oli hieman hämmentävää kuulla David Attenboroughin selostusta Papuan luontodokumentissa, kun hän käytti Wallacen kultalintusiipeen liittyvää kuvailua omanaan löydettyään vihdoin ei lintusiipiperhosta vaan tietyn paratiisilinnun koiraan rakentamassa pesän pihapiiriä.

Kultalintusiipi, Wallace´s Golden Birdwing (Ornithoptera croesus): (1) koristetaulu, (2) kasvatettu yksilö (kuvattu Balilla), ja (3) toukan ravintokasvi, piippuköynnös (Aristolochiae sp.) (Tom Ehrström kuvannut Indonesian Halmaheran saarella 2012).

Viitteet