Kanariansaaret, Gran Canaria

Sydänveritulppa tekee kuolemasta todellisen. Elämä on lyhyt, kuolema pitkä. Helmikuussa 1966 Kanarian banaanilehdoissa isä Kaukon on hyvä kävellä, toipua. Lehtivihkot tekevät polkuun varjoja. Silti kalju on peitettävä auringolta kulmistaan solmitulla nenäliinalla Paavo Nurmen tapaan.

Lehdon laidalla juoksee kuivuuttaan pölisevä uoma, jonka reunoilla ryöppyävät bougainvillat, hibiscukset, pelargoniat, kaktusten valjut kukat. Mistä ne saavat vetensä? Kullanruskea liikahdus oleanteriaidassa saa pumpun kiihtymään arveluttavasti. Monarkkiperhonen!

Kassi päälle ja tarkka kyyti hotelliin. Mercadosta pieni kirkas lasipullo ja sinne väsähtänyt perhonen, jonka kuninkaalliset siivet ovat hyytyneet yhteen.

Yllättävä pyydystys isältä, joka tapaa nostella hämähäkit, koppiaiset ja jopa kärpäset elävinä tuvasta pihalle. Joka on viisi vuotta rintamalla nähden yhtä ja toista. Joka ei enää pidä kalojen perkaamisesta ja hiirenloukkujen asettamisesta. Mutta monarkki pitää saada pojalle ja se on tärkeämpää kuin teon ristiriita. Sydän on jo rauhoittunut, kun palmujen varjot pitenevät ja häviävät sitten yhtäkkiä.

Monarkkiperhosia (Danaus plexippus) Havaijilla 1994, Panamassa 2006 ja Meksikon Cancunissa 2011 (yllä).

Monarkille on kehittynyt myös pysyvät kannat toiselle puolelle Atlanttia, Madeiralle, Kanarian saarille ja Espanjan aurinkorannikolle (alla). Liekö sekin signaali ilmastonmuutoksesta?

Isän tallentama monarkki kököttää pullossa, nuhjaantuu komerojen nurkissa ja pimeissä kellareissa, häviää muutoissa ja pitää seuraa joulukoristeille ja monosukille, retkottaa ylösalaisin piirongin lankkilaatikossa ja kulkee kummajaisena, muistona veritulppien ja äkkikuolemien vuosilta.

Vanha vallataan, peruskoulusta hurmioidutaan, kansanterveyslaki pudottaa vääräoppiset. Nuori älymystö juopuu visioistaan ja tekee itsestään yhden ison pamfletin. Kouluhallitukseen valitaan pääjohtajaksi 30-vuotias demari, niin kuin sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäälliköksi. Lääkintöhallituksessa nuoret tallaavat suoraan päälle ja nauravat niin, että ääni kiertää ympyrää. Suomea pannaan uusiksi, valta vaihtuu ja sitten juuttuu. Vanhat väistyvät Kanarian banaanilehtoihin ja mökkipoluille. Potevat sydänkipuja ja kuolevat.

Vaan pullon monarkki ei ole moksiskaan, vaikka se joutuu samaan kasaan hapettuneiden pokaaleiden, ruostuneiden mitaleiden ja vääntyneiden takorautaisten kynttilänjalkojen kanssa.

Monarkin ylösnousemus 1991!

Yhtenä päivänä 1991, joka ei ole kaunis eikä ruma eikä muutenkaan huomion arvoinen, rehabilitoin monarkin. Avaan tiukan korkin ja päästän pullosta. Siirrän varovaisesti, rutikuiva kun on, porsliinisiivilän päälle kostutusastiaan. Monarkki on vaeltanut pimeässä neljännesvuosisadan. Kymmenet vuodet pullossa ovat saaneet aikaan vain vähän vahinkoa. Nyt nesteen tunkeutuessa siipiin ja ruumiiseen, se saa ihmeellisen tuoreen loiston; jäykistynyt asento laukeaa ja suonet alkavat pumpata elinnestettä niin kuin hiljaa värisevä, kotelostaan ulos pyrkivä, vastasyntyvä imago. Perhosen tuntosarvet kurkottelevat ja imutorven rullan kerä kiertyy auki, jalat hapuilevat ja takaruumis nytkähtelee. Valkoiset pilkut päässä kirkastuvat ja vastavalo näkee, kuinka ruumiin hienot karvat ojentuvat pörhölleen.

Mitä nyt, kun monarkki on ylösnoussut, ja Vanhan valtaajat ovat väsyneet?

Helmikuussa 1992, neljännesvuosisata siitä, kun isä laittoi monarkin pulloon olen Gran Canarialla, Puerto Ricossa. Puistoaukiota ympäröivät samat vanhat viuhkamaiset palmut. Yhtä lailla mustanvihreät hibiscuspensaat ja keltakukkaiset heisipuut, joiden lehvästöön bougainvillan purppurajonot ovat kietoutuneet. Maksaruohomatto valuu vihreää maitoa ja anopinkielet nousevat posliinikukkien merestä kuin keihäänkärjet. Miekka-agaven on vallannut tiheä seitti, jossa paksut kärpäset pyristelevät. Värien kerrostamat pienet kukkamykeröt paljastuvat tuhansien liljamaisten mesikuppien mereksi. Monarkki leijaa levollisesti ja lentää tuskin havaittavalla liikkeellä aukion poikki. Jää monen metrin korkeuteen ohuiden runkojen kannattamalle joulutähtien punaiselle lavalle. Perhonen hengittää koko ruumiillaan, imee sinistä ilmaa pullon tukahduksesta kirvonneiden siipien intohimolla. Se hehkuu.

Paluu unohduksen yöstä 2023

Toukokuun 27. päivänä 2023, 57 vuotta siitä, kun isä pyydysti monarkin ja 32 vuotta ylösnousemuksesta kirjoitan tarinan perhossivustolle. En aikoinaan tullut ottaneeksi kuvaa preparoidusta ja levitetystä monarkista. Mihin olen sen laittanut? Kaivan kaikki paikat, perhoslaatikot, muistiinpanot, komeroiden nurkat, mutta ei, ei löydy. Menen kellariin ja tunkeudun hyllyille tavarakasojen läpi. Siellä on laatikoita, joita tutkin yhden kerrallaan. Juuri kun olen menettänyt toivoni, heureka! viimeisen laatikon oikeasta ylänurkasta pilkistää monarkki. Nyt kuvaan sen (ks. alla). Vieläkin se on aivan tuore kuin lentoon lähdössä. Eläköön ikuisesti!

Mutta yllätykset eivät lopu tähän. Kun ryhdyn vanhoja kaivelemaan, käteen osuu myös dioja vanhempieni Kanarian matkalta 1966. Isä harrasti hieman valokuvausta ja tuohon aikaan Las Palmasin reissussa oli aimo annos eksotiikkaa ja kuvattavaa. Sieltä löytyy kuva isästä pitelemässä monarkkia, joka on matkalla mercadosta ostettuun pieneen lasipulloon! Kuvan otti varmaan Heli-äiti. Siellä hän kävelee Gran Canarian menneessä maailmassa, jonne vyöryy joulutähtien huikea kukinta.