Etelä-Karjala, Joutseno 1988

Pelaan jalista ja kaikenlaista. Isän kanssa olen usein kattelemassa perhosia. Tunnen niitä jo aika lailla. Lauantaina isä skrapaa venettä sen kaverin kanssa. Iltapäivällä ne kattelee pihamaalla aurinkoa ja päättää lähteä kevättä haistelemaan. Mie lähden mukaan.

Mennään soratietä, joka suorana halkoo harmaanruskeita, savisia peltoaukeita. Älyttömän pitkänokkainen kuovi seisoskelee pellolla, toinen vähän matkan päässä. Farkkutakki alkaa melkein hiostaa.

Isä kertoo, että kevät on huono perhosten kannalta. Vaikka on lämmintä, viime vuosi oli niin surkean kylmä, ettei edes nokkos- tai sitruunaperhosia ole näkynyt kuin muutama.

Oikaisemme paakkuisen pellon poikki, ei siihen vielä ole mitään kylvetty. Edessä on sankka kuusikko, joka oli ennen vielä sankempi. Nyt sitä on harvennettu. Kompastelen ruskeisiin havuihin. Isän kanssa pantiin tonne kuusikon laitaan linnunpönttö viime vuonna. Siinä se on paikallaan, tuleekohan siihen tänä keväänä yhtään lintua? Kirjosieppo? Löydän mustan sulan, joka kimaltaa vihreää.  ”Korpin sulka”, isä sanoo.

Kuusikon jälkeen alkaa lehto, jonka läpi luikertaa ruskeavetinen Soijoki. Se ei ole kummoinen joki, paremmin puro, mutta lehto on komea. Oikea rytö leppää, pajua, kuusamaa nojallaan ja kaatuneena joen yli. Isä potkii rapisevien lehtien peittämää maata, mustaa multaa on syvältä. Polun varressa on keväistä linnunsilmää kuin munankeltuaista olisi räiskitty. Isä tuntee kasvit tosi hyvin.

Lähestymme imikkäpaikkoja. Ja niitähän isä lähti näyttämään. Täällä on enemmän imikkää kuin missään, ihan sinisenä ja punaisena mattona koko maa täynnä. Imikän väri vaihtuu, kun se vanhenee. Nuori on punainen, vai oliko se sininen? Viime keväänä imikän kukat houkuttivat paljon sitruunaperhosia. Näin täällä liuskaperhosen, nokkosperhosia tietenkin ja yhden neitoperhosen. Nyt ei ole mitään. Isä on oikeassa. No, on tossa yksi kimalainen. Ja hei! Tuolla lentää sentään yksi sittis!

Joutsenon Soijoen keväistä imikkälehtoa. Sieltä voi hoksata lepän rungolta palsamikenttämittarin (Xanthorhoe biriviata). Lennähtää siellä kaikenlaista muutakin, kuten nastakehrääjä (Aglia tau) ja aikuisena talvehtinut, vanhuuttaan kulunut suruvaippa (Nymphalis antiopa). Mittarikuva koivun rungolta on toukokuulta 2018 (Heikki Tabell).

Tässä haavikossa on paras imikkäpaikka. Aurinko paistaa iltapäivällä mukavasti suurimpaan haapaan. Se on niin paksu, että kädet eivät ulotu ympäri. Isän kaveri ovat vähän huolissaan haavikosta. Jupisee että pian nekin on tulitikkutehtaalla. Kuka tulitikkuja tarvitsee, sytkäreitähän nykyään. Isän kaveri on rähmällään ja yrittää laajakantilla kuvata imikkäkasvustoa. Isän mielestä se ei näytä miltään kuvassa, on kokeillut. Minusta noi näsiät on komeita, kukat alkaa olla kulahtaneita. Syksyn marjoja käytettiin ennen muka riisitaudin hoitoon, riienmarjoja. Mikä tauti se on, saako sen jos syö liikaa riisiä? Mutta kuusi marjaa riittää tappamaan koiran. Uskaltaako sitä edes koskea?

Joen penkalla on kiva heitellä keppejä uimaan ja katsoa, miten ne pääsevät kapeasta mutkasta ulos. Kuusen juurakossa on reikä, onkohan siellä biisami? Sörkin reikää oksanka-rahkalla.  ”Vesirotta!” isä hihkaisee.

Ei se reiästä tullut, vaan vilahtaa penkan alta puroon. Savinen törmä on täynnä sen pieniä jälkiä. Lasken niitä, kun huomaan lepän rungolla harmaan jäkälän vieressä kaksi ruskeankirjavaa mittariperhosta. Niitähän isä ja sen kaveri etsi!  ”Katohan poikaa, biriviata se on, isä sanoo. Koiras ja naaras, takaruumiit yhdessä tiukasti puun pinnassa. Kummallinen suomalainen nimi, palsamikenttämittari, pieni mutta korea niin kuin monet mittarit. Elää varjoisissa lehdoissa, joissa kasvaa lehtopalsamia eli häpykannusta. Isä intoilee. Kehuu minua ja räpsyttelee kameraansa ainakin puoli tuntia. Alkaa jo kyllästyttää.

Kotiin mennessä katselemme lintuja. Pajukossa kieppuu kuusitiainen, jolla on musta pää ja siinä valkoinen laikku. Pölyävän pellon päällä lurittaa kiuru pysytellen melkein paikallaan. Näytän niille paikan, josta löysin pikkukäenrieskaa. Sinivuokot alkavat olla lurpallaan. Siinä lähellä on jänniä lohkareita ja puskia leikkiä. Viljasäiliön ilmanvaihtohormissa on tuulihaukan pesä. Isä sen sattumalta löysi. Lintumiehet olivat sitä vuosia etsineet. Nyt ne ovat rengastaneet poikasia. Kyllä se varmaan tänä kesänä tulee.

Tästä ei ole enää pitkää matkaa. Olipa aika talsiminen.

Isän kaveri väittää olevansa vanha futari. Lesoilee ampuvansa pallon ulkorakennuksen vintin tyhjästä ikkunasta sisään. Ei se osu. Kerron äidille, että minä ne mittarit löysin. Isä panee saunan lämpiämään.