Viipuri, Terijoki, Karjalan kannas

Perhoskaverukset kävivät kesäkuussa 1991 perhosretkellä Kannaksella, Terijoella ja Viipurissa. Neuvosto-Venäjän ympäristö ja arki olivat vastassa, mutta historia oli käännekohdassa sisäpoliittisen kriisin ravisuttaessa Neuvostoliitoa. Saman vuoden elokuussa Baltian maat julistautuivat itsenäisiksi ja joulukuussa 1991 Neuvostoliitto hajosi. Seuraajaksi julistautui suurin neuvostotasavalta eli Venäjä.  

Viipurin kauppahallissa on iltapäivällä hämärää. Mummo myy pitsistä hartialiinaa, ostan suomensetelillä ja kysyn onko markkoja takaisin. Mummo nostaa jalan puulaatikon päälle, kierii hameen alta sukan rullalle ja pullauttaa parsitusta kärjestä vaihtorahat. Ruplia ei panna sukkaan.

Viipurin sellu- ja paperitehdas Sovetskissa, Johanneksessa, on uusi ja suomalaisten rakentama. Viipurinlahden rantaa reunustavat tammimetsät, vaahterat, pähkinäpöheiköt, saarniryhmät. Tuomet kukkivat koko voimallaan, pihlajat aloittavat, samoin omenapuut, syreenit ovat nupullaan. Kesän yhtäkkinen alku, kaikkialla on hennonvihreää. Lehtotähtimöt valkeina mättäinä. Parhaana aikana tehdasta rakensi yli 1 500 suomalaista, nyt on jäljellä vain muutama. Heistä Armas ei ole osannut lähteä, asuu parakissa, juo kaksi pulloa vodkaa päivässä ja käyttää rajattomasti naisia. Heille Armas on mahtimies.

Finn-Stroin pönäkät ranta- ja savusaunat ovat nähneet leppeitä saunailtoja ja sikajuhlia. Nyt laiturit on viety ja portaat mereen ovat säpäleinä. Aurinko paistaa Sovetskin kerrostaloslummit siedettäviksi, kiurunkannuksen punertavat läikät auttavat. Joutilaita nuoria kulkee raitilla, toiveammatteina mafiapäällikkö ja prostituoitu. Tieto on virallista luotettavammalta taholta. Illalla tunkeudumme entiseen työmaaruokalaan: sata kotiseutumatkailijaa itkee karjalankaihoaan. Käki kukkuu eikä luonto ole juuri muuttunut, vaikka tehdasrykelmä sylkee saastaa.  Suomalaiset ovat tehneet kunnon puhdistimet, vaan pitävätkö täkäläiset niistä huolta?

Primorskissa, Koivistossa, sama lumo jatkuu. Kivinen kirkko on paikallaan. Trokarit tyrkyttävät marsalkan koppalakkeja, vodkaa ja samppanjaa. Rosa rugosa peittää matalana hiekkaisia rantoja. Lanttuperhonen ja aurora pomppivat valkopeippien ja suikeroleinikkien yllä ja katoavat rentukkahetteikköön. Haaleansiniset talot ovat lenkallaan, vesi ei tule eikä mene. Vessa on pihan perällä ja talvella on kylmä.

Kirgiisi pysäyttää ennen sotilasaluetta, mutta menemme läpi ”tykkitulesta” välittämättä pikkutyllin kiljaistessa pelästyksestä. Kivitasku jää nakuttamaan, kun pysäytämme heinittyneen radan ylikäytävälle. Junaa ei ole mennyt sataan vuoteen, mutta kahden neliön punaisessa kopissa joku raottaa verhoa. Musta-valko-punaiset käpytikat koputtavat sulkupuomia. Helle alkaa tuoksua. Tie menee mukulaksi, varsilla ei ole roskapönttöjä eikä huoltoaseman vessoja. Ei ole roskiakaan eikä pullonsiruja eikä kertakäyttöpakkauksia.

Myyttinen Terijoki huvitti Pietarin ylimystöä, johon suomalaisia tunki mukaan. Ennen sitä näemme kaukaa tummansinisen meren ja kylän suurikiviset perustukset. Laskeudumme lehtolaaksoon ja vedämme syvään henkeä. Happi menee vereen kuin viina. Ruisrääkkä narahtaa ensimmäisenä, sitten kaikki soittimet tempaisevat: punavarpunen heläyttää kuin Helisevänjoki. Lehtokerttu, viitakerttunen ja pensaskerttu huiluilevat ja sirauttavat kotkansiipisaniaikossa. Jalavan tyvi on suurempi kuin kahden miehen syli. Varjoissa kimaltavat lehtokielot ja kultaiset mukulaleinikit. Aitovirna on sinipunainen, lehdykät pitkulaisen puikeat. Saarnet lehtoavat silmänkantamattomiin.

Navetan raunioille kuuluu meren kohina, ihminen on tuonut juhannusruusut, terttuseljat. Villit puskat vääntävät nyt kiviä paikoiltaan. Paratiisilaaksossa lentäisi pikkuapollo, mutta kesä on myöhässä.

Tien kupeessa, ei meren puolella, ovat suuret hiekkadyynit. Sieltä löytyvät suomalaisen joukkueen poterot. Valurautaiset portaat on isketty tähystysmäntyyn. Havunvihreä kangasperhonen (ks. alla), toiselta nimeltään vihernopsasiipi partioi valleja, sitä se teki silloinkin kun suomalaiset nostivat rensselit selkään ja häipyivät Kannakselta. Mitään ei ole tapahtunut. Zelenegorsk on Terijoki ja auroraperhosen tuntee, vaikka se on pahasti haalistunut. Nomenklatuura on hoitanut sentään huviloita ja sipulikirkko on kuin vastamaalattu, niin kuin vastasyntynyt lanttuperhonen.

Venäläiset eivät viljele Kannasta, karjaa kasvatetaan ja turkista tarhataan. Vilja kasvaa paljon paremmin Ukrainassa. Kummallista. Rautjärven itäpuolella, Ilmeen kylässä vanhat tapasivat sanoa maan olevan Kannaksella niin viljavaa, että jos heinäseipään iski peltoon, se alkoi työntää oksaa.

Äyräpään kuulu lintujärvi on 50 vuotta saanut olla koskemattomana. Suomalaiset pelkäsivät sille tapahtuneen vaikka mitä. Niin olisi tapahtunutkin, jos olisimme vieneet sinne kehitystä. Linnut olisivat lähteneet. Ja Viipuri olisi kuin Lahti tai Kouvola: marketteja, laatikkovirastoja, röheitä pankkeja kirkkoina keskustoissa, teollisuushalleja ja makkarataloja. Kommunismi saastuttaa. Kuola on kamala, teollisuuslaitosten ympäristöt pystyyn kuolleita. Usein tuho on kuitenkin aika rajattua. Kommunismi on tehotonta. Karjalan metsät ovat hakkaamatta, Terijoen hiekkarantojen sadat hotellit rakentamatta, moottoritiet vetämättä, lehdot asfaltoimatta. Suomesta kadonnut idänhäränsilmä lentää heittelehtien valkoisilla harjanteilla.

Salmenkaita laskee Äyräpäästä Vuokseen, rannoilla soivat kultarinnat, satakielet, kuhankeittäjät: ”kuha kiehuu, kuha kiehuu”. Kalastajat nostavat lohikalaa Vammeljoesta. Vanha nainen lähellä Muolaan kylää hoitaa ruskeita kanoja. Hän on muuttanut Leningradista vuonna 1951. Nyt polvet reistailevat ja yksin on hankala olla. Kylänraitti on upottavan mutainen kesäkuun alussa – millainen se on marraskuussa? Aavejuna on pysäköity sivuraiteelle ja poltettu. Aurinko kattaa kaiken ja nostaa oranssitäplän lentoon. Likanaamaiset pojankoltiaiset niistävät hihaan ja tutkivat autoa loputtoman uteliaina.

”Anna juksi markka.”