Ajalla on tapana kulua tasaisesti, sekunnit raksuttavat eikä siinä sen enempää. Mutta ajalla on tihentymiä, villin juoksun vaiheita, vaaran tilanteita, jolloin filmi pyörii vinhasti. Sitten on hidastuksia, kello kerrassaan pysähtyy. Ja on Zoya, ajaton hetki.

Bulgarian Plovdivin vanhassa kaupungissa, roomalaisten Trimontiumissa (46 jkr.) on Hebros, hitaan ruoan ravintola (Restaurant-Garden for Slow Food).

Hebros on kaupungin läpi virtaavan Maritsajoen vanha nimi. Aina tuo joki on madellut hiljaisesti Rilan vuorilta kaakkoon, halki Bulgarian vaivihkaa Aegean mereen asti. Sen näki Makedonian kuningas Philip II, Aleksanteri Suuren isä, jolta kuoli loppuun väsytetty hevonen alta Traakian tasangon reunalla. Se oli enne. Philip perusti Philippopoliksen, jota 500 vuotta hallinneet turkkilaiset kutsuivat Philibeksi. Asukkailla oli aina oma kielensä ja kaupungille nimi: Pulpudeva, sitten Plovdiv.

Yksinäinen helmihopeatäplä (Issoria lathonia) lentelee Plovdivin joutomaalla kesäkuun 1. päivänä 2001. Perhonen löytyy myös Krakovan taidemuseon vanhasta hollantilaisesta maalauksesta elokuussa 2000.

Seitsemästä kukkulasta tärkein on Tiko, jonka päälakea peittävät rauniot ja punaiset unikot toukokuun viimeisenä päivänä. Siellä istuu Zoya, kaupunki sylissään. ”Oletko hukannut jotain”, hän kysyy kiusoittelevasti. ”Joo, helmihopeatäplän, tässä se juuri oli”, vastaan. ”Hae vaan ja anna helmet minulle”, Zoya nauraa. ”Mutta mennään jo. Muut  odottavat.”

Krassi, Maria, Georgi I, Georgi II, Darina, Doichin, Debomira, Ilia, Liliana, Slavi, Penka ja Valeri ja tietenkin Zoya, tuo punapäinen seikkailija. Istutaan puutarhassa, mutta ropsauttaa hiukan. Siirrytään sisään. Järjestellään pöytiä, katetaan valkoisella liinalla ja punavalkosiniraitaisilla ruokaliinoilla.

Maljassa on punaisia ja valkoisia krysanteemeja. Pianoa ei soita kukaan. Sen päällä on keisarinliljoja ja neilikoita. Piironkia kattaa musta radio. Peiliovesta näen Zoyan. Hän tulee viereen ja jokin merkillinen tunne, jokin aikoja sitten unohtunut, lämmin virta, silmänvälähdys, kehräävän naurun lyhyt sointu. Mennyt maailma.

Zoya laittaa käden kädenselän päälle, kun kaataa Cabernet Savignonia. ”Se on Shvistovin alueelta, hämmästyttävän pehmeää ja muuttuu vain lumoavammaksi vanhetessaan”, Zoya puhuu. ”Täkäläinen Mavrud on paljon vahvempaa, hapokkaampaa eikä ole ennustettavissa. Merlota ja Controlirania tehdään täällä myös. Ne ovat parantuneet, kun ovat saaneet omistajan.” Zoyan mielestä omistaminen on yksityistämistä, muuten kukaan ei omista mitään eikä huolehdi mistään.

Surabaya Johnny

Rita Hayworth lauloi Surabaya Johnnysta. Viattomuuden loppumisesta. Ritalla oli mustat leiskuvat hiukset, jotka tietyssä valossa heijastivat kastanjan ruskeaa ja kuparinpunaa.

Nätti tarjoilija kantaa vettä, Devinia. Tytöllä on valkoinen iho ja mustat silmät, valkoinen pitsipusero ja musta hame. Tuo samalla öljykannun ja viinietikan. Laittaa ne ison, laakeapohjaisen viinikarahvin viereen. ”Hebros haluaa yhdistää ihmisiä Bulgarian renesanssihengessä tarjoten hidasta ruokaa ja poikkeuksellisia viinejä. Tänne takkatulen ääreen tai viiniköynnösten alla puutarhaan muusikot ja taiteilijat kerääntyvät.”

Zoyan silmät alkavat hehkua. Hän maalasi perhosia: vesiväreillä, tussilla ja värikynillä. Niin Surabayassa kuin Surinamissa. Esikuvana hollantilainen Maria Sibylla Merian, jonka kuparipainatukset Surinamin perhosista 1700-luvun alussa ovat perhoskuvituksen komeinta historiaa: ”Metamorphosis Insectorum Surinamensium”.

Saksankielisten kirjojen näköispainosten kansia. Oikealla ylhäällä ja vas. alhaalla näkyvät kirjat ostin Pariisin kirpputorilta 1996. Pienemmän kirjan saksalainen Dieter oli antanut ystävälleen 9.12.1956 kiittäen häntä hienosta päivästä Kilpisjärvellä! Oikealla alhaalla on Daniel Kiecolin tekemän kirjan kansi.

”Soita vielä Johnnysta, Hristo”, Zoya pyytää. ”Johnny on Alan, joka osasi lentää. Osasi ennen kuin katosi Javan sumuisilla vuorilla.” Eikä Zoyan tarinalle tule loppua.

Ammoin avatun Cabernet-pullon sisältö kypsyy vain pehmeämmäksi elävien kynttilöiden lyhentyessä. Zoyan silmät ovat aavistuksen vihreät, terät mustuvat pimeässä ja vihreä alkaa kadota. Tapahtuu metamorfoosi: Zoya muuttuu yön villiksi eläimeksi.

ps. Joel Haahtela julkaisi 2023 romaanin Yö Whistlerin maalauksessa (Otava). Siinä keski-ikäinen mies uskoo, että elinaikaa on vain vähän jäljellä. Hän haluaa viimeisenä tekonaan laatia ainutlaatuisen kauniin perhoskirjan. Johdattajana on Maria Sibylla Merian ja hänen teoksensa Die Reise nach Surinam.

Tiesitkö tämän?

Maria Sibylla Merian (1647-1717) oli taitelija ja tieteilijä, kasvitieteen ja hyönteistieteen (entomologian) varhainen uranuurtaja. Hänen aikanaan ei vielä ymmärretty perhosten muodonvaihdosta. Merian tutki, piirsi ja kaiversi tarkkoja ja kauniita kuvia ja maalauksia ja osoitti perhosten täydellisen, nelivaiheisen metamorfoosin. Vuonna 1699 hän matkusti kahdeksi vuodeksi Etelä-Amerikkaan, Surinamiin eli Hollannin Guyanaan. Matkalla tehdyistä kuvista on tehty useampi kirja. Hän oli jopa evoluutioteorian jäljillä kauan ennen Darwinia. Esipuheessaan teokseen Metamorphosis insectorum Surinamensium hän kirjoitti: ”Lapsena harrastin paljon hyönteisten tutkimista. Aloitin kotikaupungissani Frankfurtissa silkkiperhosen toukilla. Huomasin, että jotkut toukat muuttuvat kauniiksi päivä- tai yöperhosiksi ja että niin käy silkkiperhosenkin toukkien. Niinpä keräsin kaikki mahdolliset toukat nähdäkseni miten ne muuttuvat” (Wkipedia).