Somero, Häntälän notkot

Kesällä 1988 näin ensi kerran pikkuapollon, Häntälän notkon kosteanvehreässä, vahvasti kumpuilevassa jokilaaksossa, metsäkurjenpolvia, kelloja, putkia, angervoa pursuavassa paratiisimaisessa ympäristössä. Alkukesän sunnuntain vahva valo. Kymmeniä perhosia hiljalleen lepattamassa, yli ruskean suon hiljaisen tuulen kantamina, pystysuorien valkopilvien huuhtomina.

Yhdistän pikkuapollon Carl Linnaeukseen, joka kuvasi perhosen tieteelle vuonna 1758 Hämeestä (vai Somerolta sittenkin?) löydetyn yksilön perusteella. Häntälän biotooppi on luonnonsuojelualue, rauhoitettu perinnebiotooppi, jota karjan laidunnus pitää avoimena.

Opiskellessaan lääkäriksi Linnaeus yhdessä ystävänsä Petrus Artedin kanssa asetti tavoitteekseen luokitella ja nimetä kaikki elävät olennot! Ystävä kuoli nuorena, mutta Linnaeus toteutti hurjapäistä tavoitetta ja kuvasi, määritteli ja nimesi 9 000 kasvia, 2 100 hyönteistä, 828 kotiloa, simpukkaa, äyriäistä ja 477 kalaa! Hän otti käyttöön ja kehitti kasveille ja eläimille luokitteluperusteet ja niin sanotun binomiaalinimistön, joka on edelleen käytössä.

Miten pikkuapollo luokitellaan? Se on eläin (Animalia), selkärangaton (Arthropoda), hyönteinen (Insecta), suomusiipinen (Lepidoptera) ja kuuluu ritariperhosten sukuun (Papilionidae). Sen lajinimi oli ensin Doritis, mutta nykyään Parnassus ja spesifinen nimi mnemosyne.

Linnaeus aikoi lääkäriksi ja aloitti opinnot Lundin yliopistossa vuonna 1727, mutta siirtyi tyytymättömänä Uppsalan yliopistoon jo seuraavana vuonna. Hän meni ojasta allikkoon. Uppsalan lääketieteellinen tiedekunta oli rappiolla, ei laboratoriota, ei anatomian opetusta. Rakennukset olivat kurjassa kunnossa. Kun lääketieteen opiskelusta ei tahtonut tulla mitään, hän työskenteli yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasveista hän oli aina ollut kiinnostunut.

Tarina kertoo, että viisivuotiaana pojannappulana Carl oli aina isänsä mukana, kun tämä suurella intohimolla paneutui puutarhansa viljelyyn. Carl osoitteli kukkia ja kasveja ja kyseli pikkupojan ärsyttävällä itsepintaisuudella niiden nimiä. Isä vastasi kärsivällisesti, mutta kimmastui lopulta, kun naskali kyseli samaa asiaa jo ties kuinka monetta kertaa. ”Jos et kerralla muista, kun sinulle nimen sanon, niin saat olla kyselemättä”, isä Linnaeuksen kerrotaan puuskahtaneen. Ja poikapa muisti sen jälkeen ja pani sata kertaa isää paremmaksi!

Kuva Linnaeuksesta on lainattu netistä (Carl Linnaeus Unit and Interactive Notebook). Doritis Mnemosyne, nykyään Parnassius mnemosyne, on Wilhelm von Wrightin kirjasta Swenska Fjärilar (1828-1835) (näköispainos, Rene Coeckelberghs Editioner 1989).

Linnaeus valmistui lääkäriksi, vaikka hän enimmän aikaa työskenteli kasvi- ja luontoharrastuksen parissa ja teki apurahojen avulla tärkeitä luonnontieteellisiä tutkimusmatkoja Lappiin 1732 ja Taalainmaalle 1734.

27 vuoden ikäisenä vuonna 1735 hän väitteli lääketieteen tohtoriksi Harderwijkin yliopistossa Hollannissa aiheena ”Hypothesis nova de febrium intermittentium causa” (kirja käsitteli malariaa). Vuonna 1738 hän palasi Ruotsiin, Faluniin ja aloitti praktiikan. Potilaita ei vain ilmaantunut, miehen kasviharrastukselle naurettiin ja Linnaeuksen oli pakko lähteä yrittämään Tukholman rähjäiselle satama-alueelle. Onni kääntyi, kun hän paransi nuoren merimiehen tippurin (luultavasti epäspesifin virtsatietulehduksen). Linnaeus äkkäsi sukupuolitaudeissa ansaitsemisen mahdollisuuden. Hän hankki Ranskasta elohopeasalvaa ja potilaita tulvi.

Sukupuolitautien etevä hoito yhdistettynä eritoten isorokon ja malarian erehtymättömään diagnosointiin kasvattivat Linnaeuksen mainetta. Hän sai nimityksen Amiraliteetin lääkäriksi Tukholman sairaalaan.

Pikkuapolloja Häntälän notkossa. Huomaa oikealla naaraan takaruumiista pullistuva munintapussi.

Joka välissä Linnaeus jatkoi luontotutkimuksiaan ja nimitys Uppsalan yliopiston lääketieteen ja kasvitieteen professoriksi 1741 vapautti hänet lääkärin praktiikan orjuudesta. Nimitys oli kiemurainen ja sisälsi samanlaista juonittelua kuin tänäkin päivänä. Linnaeus opetti farmakologiaa, patologiaa ja ravinto-oppia, kun kollega professori Nils Rosen vastasi käytännön lääketieteen, anatomian ja fysiologian opetuksesta. Rosen oli mukava mies ja tavallaan hän vaihtoi professuuria Linnaeuksen kanssa. Niin Linnaeus sai opettaa myös kasvitiedettä ja mineralogiaa. Linnaeus jatkoi opetustyötä Uppsalassa, josta tuli vuosikymmeniksi luonnonhistorian ja kasvitieteen keskus, aina vuoteen 1775. Silloin hän pyysi vapautusta opetustyöstä vedoten korkeaan ikäänsä ja hampaattomuuteen!

Farmakologia kiinnosti Linnaeusta aina ja hän kokosi tiedot kaikista kasveista, joilla oli lääkinnällistä arvoa. Hän antoi niille nimet ja synonyymit. Korvaamaton lääketieteellinen tietolähde, Materia Medica julkaistiin vuonna 1749. Ravinto-oppia Linnaeus myös saarnasi, mutta ei välittänyt noudattaa omaa oppiaan. Tupakkaa hän piti lääkkeenä, jonka säännöllinen käyttö oli kuitenkin myrkyllistä. Itse hän oli suurtupakoitsija.

Professorin maine houkutti oppilaita joka puolelta Eurooppaa. Hänen ohjauksessaan valmistui 186 väitöskirjaa luonnonhistoriasta ja lääketieteestä, ”viro celeberrimo et experientissimo Dn. Doct. Carolo Linnaeuo”. Professori määräsi väitöskirjojen aiheet: Sairaudet Ruotsissa talviaikaan, Rintaruokinnan hyödyt, Laivaston sairaudet, Tarttuvien tautien alkuperä, Ilmaston vaikutus terveyteen, Liikunnan tärkeys, Alkoholin liikakäyttö ja sen vaikutus yhteiskuntaan ja heisimatoon! Väitöskirjat olivat latinaksi, mutta professori kirjoitteli myös yleistajuisia artikkeleita. Linnaeus kertoo kahvin aiheuttavan unettomuutta, käsien vapinaa ja vahvan kahvin juojien saavan helposti halvauksen. Hänen mielestään kahvi on hyvä lääke krapulaan, migreeniin ja matojen häätöön. Mutta hänen oppilaansa kirjoitti väitöskirjassaan, että kahvi tuhoaa ruokahalun, aiheuttaa ilmavaivoja ja ruuansulatushäiriöitä ja on myrkyllistä melankolisille, hypokondrisille ja hysteerisille ihmisille.

Linnaeus oli melkoinen lääkäri, vaikka loi kuolemattoman maineensa luonnontieteellisillä tutkimuksillaan. Species Plantarum (1753) ja Systema Naturae (10 painos, 1758) ovat kansainvälisesti hyväksytty lähtökohta kasvi- ja eläintieteelliselle nimistölle.

Kun metsäkurjenpolvet nousevat kukkimaan, on pikkuapollojen aika. Innoissaan ne lennähtelevät tuoksuttelemaan vaikka ohi kulkevan Joel-pojan hikistä paitaa 1994.

Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne) sai kuvauksensa ja nimensä historiallisena vuonna 1758.  Mistä mnemosyne? Kreikkalaisessa tarustossa Mnemosyne personoi muistia, mustin virtaa, muistin lähdettä vastakohtana Lethelle, unohduksen virralle. Zeus makasi Mnemosynen kanssa yhdeksänä perättäisenä yönä ja niin syntyivät yhdeksän muusaa. Mitä Linnaeus muisti antaessaan yhdelle kauneimmista päiväperhosista nimen Mnemosyne? Emme tiedä, mutta voi kuvitella että ensimmäinen näky pikkuapollosta kukkia ryöppyävällä niityllä on jäänyt pojan mielen ikiajoiksi.

Kirjailija Vladimir Nabokov, muun muassa Lolitan kirjoittaja, julkaisi muistelmansa 1966. Kun hän vei käsikirjoituksen kustantajalle, tämä kysyi että mikä nimeksi? ”Speak Mnemosyne”, vastasi Nabokov, intohimoinen perhosharrastaja, joka tiesi tarkkaan, mitä oli ehdottamassa. Kustantaja oli ymmällä, kun ei tiennyt perhosista mitään, vaikka oli kustantanut monia Nabokovin romaaneja. Niissä perhoskuvauksia riitti. Ei käy, pienet englantilaismummot, jotka kirjoja ostavat, eivät käsitä nimeä alkuunkaan. Jättävät ostamatta. Pitää olla ”Speak memory”, kustantaja päätti. 

Suomeksi muistelmat on julkaistu tylsästi nimellä ”Nabokov Nabokovista”.

■ Gardiner BG. Linnaeus’s medical career. Newsletter and Proceeding of The Linnean Society of London 1984;1:11-17.